Rosa Pohjolainen palasi viime viikonloppuna Levillä alppihiihdon maailmancupin sirkukseen yli 18 kuukauden jälkeen. Kahdesta isosta polvivammasta toipuneen 20-vuotiaan superlupauksen paluu oli kuitenkin pannukakku.
Lauantaina Pohjolainen keskeytti jo 15 sekunnin jälkeen, kun hänen sisäsuksensa lipsahti kepin väärälle puolelle. Sunnuntaina hän päätti radan katselun jälkeen, ettei hän osallistu kilpailuun lainkaan. Tämä päätös sai Yle Urheilun asiantuntijan Kalle Palanderin pyörittelemään päätään.
Pohjolainen korostaa, ettei vetäytymispäätös ollut helppo.
– Mietin sitä tosi paljon, pohdin ja pähkäilin, mutta näin sen siinä hetkessä ainoana järkevänä päätöksenä, Leviltä puhelimitse tavoitettu Pohjolainen kertoi.
– Jos en ole sataprosenttisesti valmis, niin silloin en lähde sinne pelleilemään, testailemaan tai mitään vastaavaa. Kyseessä on kuitenkin maailmancup.
Pohjolainen on aiemmin laskenut Levillä maailmancupin pisteille, ja hänen suorituksensa ovat saaneet Kalle Palanderin itkemään innostuksesta. Tänä vuonna Levin viikonloppu jätti Pohjolaiselle ristiriitaiset fiilikset. Hän oli iloinen, että pääsi pitkästä aikaa kilpailemaan, mutta toisaalta kisasta ei jäänyt oikeastaan mitään käteen.
– En välttämättä odottanut tältä ensimmäiseltä kisaviikonlopulta ihan hirveästi. Enemmän sitä, että pääsisin takaisin omiin kisarutineihin ja fiilikseen, hän sanoi.
– Ehkä nämä kisat eivät olleet välttämättä ne, joista olisi ollut hyvä aloittaa. Koen, että se on nyt mennyttä ja nyt jatketaan eteenpäin.
”Pitää saada pakka kasaan”
Pohjolaista vuosikausia valmentanut naisten maajoukkueen päävalmentaja Mikael Kurki kertoi Urheilustudion haastattelussa viikonloppuna, että suomalaislaskija on fyysisesti kunnossa, polvi ei haittaa menoa ja lasku on ollut harjoituksissa erittäin nopeaa.
Saman allekirjoitti myös Pohjolainen itse. Hän kokee, että on mennyt fysiikassa eteenpäin, vaikka loukkaantumiset ovat tuoneet mutkia matkaan ja kuntoutukseen on mennyt paljon aikaa.
Vaikka kehitys ei ole ollut suoraviivaista, on alppihiihdossa moni kärkilaskija kokenut saman. Suomen parhaat alpinistit Tanja Poutiainen-Rinne ja Kalle Palanderkin kärsivät uransa aikana pahoista loukkaantumisista.
– Se on itsestä kiinni, miten nuo loukkaantumiset ottaa, käsittelee ja jatkaa eteenpäin, Pohjolainen sanoi ja myönsi, että eniten hänellä on tällä hetkellä parannettavaa henkisellä puolella.
– Pitää saada pakka kasaan.
Pakan kasassa pitämiseen Pohjolaisella on ollut apunaan urheilupsykologi, joka on ollut hänen apunaan siitä lähtien, kun hän loukkasi polvensa ensimmäisen kerran tammikuussa 2021.
– Siitä on ollut paljon apua, etenkin kun olen näin nuorena joutunut käymään niitä läpi ja niin lyhyellä aikavälillä vielä pari isoa loukkaantumista.
Haaveissa ehjä kilpailukausi
Kurjen mukaan Pohjolaiselle rakennetaan nyt uusi suunnitelma, mutta Pohjolaisen mielestä hänen suunnitelmansa pysyvät samana Levin kisaviikonloppuun tultaessa. Hän on yhä Levillä ja laskee siellä ensi viikonloppuna muutaman FIS-kisan. Kun Eurooppa-cupin kausi starttaa joulukuussa, hän suuntaa Eurooppaan.
FIS-kisat toimivat Pohjolaiselle lähinnä kisarutiinin hakemiseen. Jos Eurooppa-cupissa tulee tulosta, hän palaa sen jälkeen takaisin maailmancupiin.
– Haluan nyt saada vain ehjän kilpailukauden alle ja päästä takaisin kisojen pariin. Mietitään tavoitteita sen jälkeen enemmän, Pohjolainen sanoi.