Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Turun budjettisopu piti valtuustossa – kuusi muutosehdotusta kaatui suurinumeroisesti

Turku yrittää tilkitä paisuvaa alijäämäänsä ensi vuonna noin 20 miljoonan euron sopeutustoimin. Alijäämää kertyisi siitä huolimatta noin 24 miljoonaa.

Pormestari Minna Arve istuu ilahtuneen näköisenä pääministeri Petteri Orpon vieressä Turun valtuustossa.
Pormestari Minna Arven neuvottelema talousarvioehdotus läpäisi Turun valtuuston. Kokouksessa piipahti myös pääministeri Petteri Orpo. Kuva: Hannu Vähämäki / Yle

Turun valtuusto ei tehnyt maanantai-iltana muutoksia ensi vuoden talousarvioon. Kaikki pormestariohjelmaan kuuluvat ryhmät pääsivät budjetista sopuun pormestari Minna Arven (kok.) johdolla käydyissä neuvotteluissa, eikä sooloiluja nähty.

Vasemmistoliiton ryhmästä erotetut Johannes Yrttiaho ja Elina Sandelin tekivät kuusi muutosehdotusta. He kaipasivat muun muassa viiden miljoonan euron lisärahoitusta kasvatus- ja opetuslautakunnalle, suomalais-venäläisen kieliluokan toiminnan turvaamista ja Varissuon koulun väistötilojen sijoittamista ensi syksynä nykyisen koulun lähistölle.

Ehdotukset kaatuivat äänestyksissä suurinumeroisesti. Tukea he saivat muutamassa kohdassa vain Järjen äänen Pauli Kossilalta ja demariryhmästä erotetulta Henry Toivarilta.

Turku yrittää tilkitä paisuvaa alijäämäänsä ensi vuonna noin 20 miljoonan euron sopeutustoimin. Alijäämää kertyisi siitä huolimatta noin 24 miljoonaa. Pormestari Minna Arve vakuutti, että säästökohteet eivät vaikuta merkittävästi asukkaiden arkeen.

– Siellä on paljon toimia, jotka kohdistuvat muun muassa hankintoihin ja hallinnon järjestelyihin. Uskon, että samalla rahalla pystytään asioita tekemään myös fiksummin.

Arve piti kasvatukselle ja opetukselle varattua noin 375 miljoonan euron määrärahaa riittävänä, vaikka muutama valtuutettu epäili rahoituksen riittävyyttä.

– Budjettiin on varattu se raha, jonka he tarvitsevat. Myös vuoden aikana pystytään tilannetta tarkastelemaan uudelleen, jos näyttäisi siltä, että rahat loppuvat ja se vaikuttaisi toimintaan, rauhoittelee Arve.

Kaupunki tavoittelee myös 140 henkilötyövuoden vähentämistä kaupungin organisaatiosta. Se merkitsisi noin seitsemän miljoonan euron säästöä.

– Meillä on paljon erilaisia määräaikaisuuksia. Ihmisiä jää eläkkeelle tai vaihtaa työpaikkaa. Mahdollisiin irtisanomisiin en ota kantaa enkä pidä sitä todennäköisenä millään tavoin, painottaa Minna Arve.