Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Savon Voima korottaa kaukolämmön hintaa vuodenvaihteessa

Kuluttajien kaukolämmön kokonaiskustannukset nousevat kuusi prosenttia. Korotuksen syynä ovat yleinen inflaatio sekä kasvaneet polttoainekulut.

Savon voiman logo yhtiön pääkonttorin ulkoseinässä.
Kaukolämmön hinnankorotus koskee kaikkia Savon Voiman kaukolämpöverkkoja. Arkistokuva. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Savon Voima korottaa kaukolämmön hintaa tammikuun alussa. Hinnankorotus kohdistuu energia- ja tehomaksuun, mikä nostaa kaukolämmön kokonaiskustannuksia kuusi prosenttia.

Korotus on samankokoinen sekä kuluttaja- että yritysasiakkaille ja se koskee kaikkia Savon Voiman kaukolämpöverkkoja. Esimerkiksi 60 neliön kerrostaloasunnossa korotus on keskimäärin kolme euroa kuukaudessa eli 36 euroa vuodessa.

Hinnankorotusten syynä ovat yleinen hintojen nousu sekä kasvaneet energian ja polttoaineiden kustannukset. Savon Voima kertoo tavoitteensa olevan minimoida asiakkaille koituva kustannusvaikutus. Yhtiö pitää asiakkaille koituvia kustannusten nousua yleiseen hinnankorotuspaineeseen verrattuna lievinä.