KIRKKONIEMI Venäjän hyökkäyssota herättää kiivaita tunteita pohjoisnorjalaisessa Kirkkoniemen pikkukaupungissa.
Kun Kirkkoniemessä asuva venäläinen Anton Kalinin maalasi pakettiautonsa Ukrainan sinikeltaisiin väreihin ja vaati Vladimir Putinin pysäyttämistä, joku kävi auton kimppuun.
– Joku rikkoi molemmat sivupeilit, lisävalon ja tuulilasin pesijän, Kalinin kertoo.
Syyllinen ei jäänyt kiinni, mutta Kalininin mukaan kaikki kaupungissa asuvat tai käyvät venäläiset tietävät hänen autostaan.
– Valitettavasti monet venäläiset täällä tukevat Putinia, Kalinin sanoo.
Kirkkoniemen seudulla asuu vakituisesti noin 400 venäläistä. Ennen sotaa Kirkkoniemessä tehtiin paljon yhteistyötä Venäjän kanssa, rajakauppa kävi vilkkaana ja sukulointi rajan yli oli helppoa. Moni norjalaismies löysi puolison Murmanskin seudulta Venäjältä.
Sodasta tuli vedenjakaja, joka pakotti Norjassa asuvat venäläiset ottamaan kantaa kaikkein polttavimpaan kysymykseen: Kannatatko vai vastustatko Putinin sotaa?
Siitä pitäen sota on jakanut Kirkkoniemen venäläisiä. Putinin vastustajat uskaltavat sanoa mielipiteensä julki, koska se on linjassa Norjan yleisen mielipiteen kanssa. Putinin tukijat sen sijaan ovat mieluummin hiljaa.
Yle pyysi Kirkkoniemessä haastattelua usealta Putinia kannattavalta venäläiseltä. Osa heistä asuu Norjassa ja osa oli käymässä Venäjältä. Yksikään heistä ei suostunut kertomaan mielipiteistään julkisesti.
Putinin vastustajat sen sijaan eivät säästele sanojaan. Kalininin mielestä kirkkoniemeläisten on tuettava Ukrainaa ja osoitettava se. Autollaan hän halusi näyttää esimerkkiä.
– Tuntui pahalta. Mitä ukrainalaiset ajattelevat, kun missään ei näkynyt Ukrainan lippuja. Kaupunki varmaankin tuumasi, ettei se halua mitään konfliktia Venäjän kanssa, Kalinin kertoo Ylelle puhelimitse.
Protestiauto kiertää avainpaikasta toiseen
Kalinin pysäköi autonsa aina mahdollisimman näkyvälle paikalle keskustaan. Kun hän käväisi lokakuussa etelänlomalla, auto seisoi Kirkkoniemen sisääntuloväylän varressa, jotta mahdollisimman moni keskustaan tulija huomaisi sen.
Aivan erityisen hyvin Kalininin auto näkyi kadun toiselle puolelle Kimek-telakan punatiiliseen toimistorakennukseen.
Kimek on Kirkkoniemen tärkein teollisuusyritys. Sen massiivinen halli nousee korkealle idyllisen puutalokaupungin kattojen yläpuolelle.
Telakalla menee huonosti. Se on keskittynyt venäläisten kalastuslaivojen kunnostukseen, mikä toi ennen sotaa yli kaksi kolmasosaa yhtiön liikevaihdosta.
Venäjän vastaisten pakotteiden takia liiketoiminta hiipuu. Norjan ulkoministeriö antoi elokuussa pakotteista poikkeusluvan, jotta telakka saa viimeistellä yhden työn alla olevan venäläisen kalastuslaivan korjauksen.
Uudet asiakkaat on etsittävä lännestä, eikä se ole helppoa, sillä Kirkkoniemi on kaukana kaikesta paitsi Kuolan niemimaasta.
Yle tapasi Kimekin toimitusjohtajan Greger Mannsverkin, mutta hän ei antanut Ylelle haastattelua eikä kuvauslupaa telakalle.
Kirkkoniemen taloudelle Venäjän lähtö sotajalalle ja sitä seuranneet talouspakotteet ovat olleet erittäin kova isku. Mannsverkin mielestä sen paremmin Oslon poliitikot kuin julkisuuskaan eivät auta telakkaa.
Venäjän pääkonsulaatti paljastaa pikkukaupungin tärkeyden
Silloin kun Kalininin pakettiauto ei ole telakan edessä, se on usein pysäköity protestimielessä parin korttelin päähän Venäjän pääkonsulaatin eteen.
On poikkeuksellista, että minkä tahansa maan pääkonsulaatti sijaitsee Kirkkoniemen kaltaisessa pikkukaupungissa. Pääkonsulaatti kertoo alueen tärkeydestä Venäjälle. Rakennus kattaa koko pienen korttelin.
Venäjän pääkonsuli Nikolai Konygin ei antanut Ylelle haastattelua. Konsulaatti vetosi hänen kiireisiinsä.
Venäjän virallisena edustajana Konygin on aiheuttanut asemapaikassaan yltyvää pahennusta.
Tuorein välikohtaus sattui lokakuussa, kun kirkkoniemeläiset viettivät kaupunkinsa vapautuksen vuosipäivää. Puna-armeijan sotilaat vapauttivat Kirkkoniemen Natsi-Saksan miehityksestä lokakuussa 1944.
Konygin piti puheen ja laski seppeleen neuvostosotilaiden muistomerkille, vaikka häntä oli nimenomaan kehotettu pysymään poissa.
Norjan yleisradion NRK:n mukaan kunnanjohtaja Magnus Mæland raivostui siitä, että Konygin laski Venäjän seppeleen kunnan seppeleen päälle.
Mæland siirsi Venäjän seppeleen syrjemmälle, mutta sen jälkeen venäläisnainen palautti sen päällimmäiseksi.
Lopulta kunnan seppele päätyi keskelle ja venäläiset seppeleet sen ympärille. Paikallinen verkkojulkaisu The Barents Observer on julkaissut videon seppeleiden siirtelystä.
Lokakuussa virassaan aloittanut Mæland on luvannut ottaa edeltäjäänsä tiukemman linjan Venäjään.
Vain harvat venäläiset osoittavat mieltään sotaa vastaan
Venäjän pääkonsulaatti on Kirkkoniemessä se paikka, jossa sodan vastustajat osoittavat mieltään. Joukossa on usein matkamuistokauppias Lyudmila Wille, joka on syntynyt Venäjän puolella Arkangelissa.
Willen mukaan mielenosoituksiin osallistuu kaupungin sadoista venäläisistä korkeintaan kymmenkunta. Venäläiset ovat hyvin jakautuneet suhtautumisessa sotaan.
– Ymmärrän, että ihmiset pelkäävät eivätkä halua vaikeuksia sukulaisilleen Venäjällä. Mutta on täällä niitäkin, jotka kannattavat hulluutta, Wille sanoo ja tarkoittaa hulluudella Venäjän hyökkäyssotaa.
Wille pitää matkamuistomyymälää satamassa, johon päättyy Norjan rannikkoa seuraava Hurtigruten-laivareitti. Risteilyturisteja riittää yhä, mutta venäläisiä autoilijoita ei enää juuri näy.
Matkamuistojen myynti on vähentynyt jyrkästi. Pulassa ovat kaikki muutkin kaupat. Kauppatilaa on rakennettu arviolta kolme kertaa enemmän kuin mitä kunnan omat asukkaat tarvitsevat, koska venäläisten ostosmatkailu oli niin laajamittaista.
Nyt shoppailu on hiipunut.
– Norjaan on lähes mahdotonta saada viisumia. En voi kutsua edes siskoani kylään, Wille kertoo.
Hän ymmärtää hyvin syyn rajoituksille ja pitää Putinin hallintoa tragediana Venäjälle.
– Yksi parhaista ystävistäni pitää minua lähes vihollisena, koska en kannata sitä, mitä kotimaani nyt tekee, Wille sanoo.
Willen mukaan keskustelusta venäläisten sukulaisten kanssa on tullut hankalaa.
– Tavallaan olen pelkuri. On paljon helpompaa olla puhumatta siitä, mitä nyt tapahtuu. Moni ei halua puhua vaan rakentaa ympärilleen jonkinlaisen suojakuoren, Wille sanoo.
Ennemmin puhutaan vaikka säästä kuin sodasta.
Kirkkoniemen keskustassa on paikka, jossa voi puhua molemmista. Sodan symboliksi on noussut julkinen taideteos, joka on sekä sään että ilkivallan armoilla.
Käytöstä poistettu venäläinen rajapyykki päätyi Kirkkoniemeen vuosia sitten osana taidehanketta. Sen kohtalo kertoo mielipideilmaston muutoksista.
Ohikulkijat purkavat tunteensa vanhaan rajapyykkiin
– Kun sota syttyi, joku siirsi rajapyykkiä. Panimme sen takaisin, mutta seuraavalla viikolla rajapyykki oli kaadettu, kertoo venäläinen Jevgeni Goman.
Goman työskentelee tuottajana kulttuuritapahtumia järjestävässä Pikene på Broen -yrityksessä. Yritys toimii Terminal B -kulttuurikeskuksessa, jonka edessä keskustan kävelykadulla rajapyykki on ollut jo vuosia.
Rajapyykkiin ovat jättäneet jälkensä vuorotellen sekä sodan kannattajat että sen vastustajat. Rajapyykkiä on viillelty, sitä on sotkettu ja siihen on liimattu kannanottoja.
– Tästä rajapyykistä tuli julkista, ihmisten itse tekemää taidetta. Perustimme rajapyykille jopa borderpole27-nimisen Instagram-tilin, jonka kautta ihmiset voivat seurata, mitä rajapyykille tapahtuu, Goman kertoo.
Ennen pelastuslaitos auttoi Venäjää, nyt Ukrainaa
Kirkkoniemessä ei kuitenkaan ole tyydytty vain ilmaisemaan mielipiteitä, vaan on myös toimittu. Pikkukaupunkiin on otettu yli sata sotapakolaista Ukrainasta.
Viime helmikuussa kaupungin pelastuslaitos vei vanhaa kalustoaan lahjaksi Ukrainaan. Lisää kalustoa saatiin matkaan muualta, ja lopuksi saattueessa oli peräti 23 paloautoa ja kaksi ambulanssia.
Matkalla oli mukana palomies Ørjan Rasmussen, joka esittelee Ylelle Kirkkoniemen paloasemaa.
Muutos on melkoinen. Ennen sotaa pelastuslaitos harjoitteli yhteistyötä Venäjän kanssa muun muassa öljyntorjunnassa.
– Tapasin palomiehiä siellä, ja he tuntuivat samanlaisilta kuin täällä. Ennen oli yhteyksiä, mutta eipä juuri enää. Kaikki se on nyt loppunut, Rasmussen kertoo.
Kyräily on hiipinyt ihmissuhteisiin myös Kirkkoniemessä.
– Hiljaista on. On vaikeaa olla avoin ja sanoa mitä ajattelee tai käydä yhdessä kalastamassa niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä. Se on iso ero entiseen, Rasmussen sanoo.
Rasmussen kertoo huomanneensa, että avoimesti sotaa kannattavia tai vastustavia venäläisiä on vain vähän. Loput vaikenevat.
– Useimmat venäläistaustaiset eivät sano paljon mitään, Rasmussen toteaa.