STT:n haastattelema turvapaikanhakija kertoo, että Venäjän rajaviranomaiset olivat sanoneet hänelle, että turvapaikanhakijoita ei tulla enää päästämään Venäjältä rajan yli Suomeen.
Mies itse pääsi eilen vielä rajan yli, mutta hänen mukaansa hänen Venäjän puolella olevat ystävänsä oli käännytetty rajalla.
Syyrialainen mies sanoo, että hänen ystäviensä mukaan näille oli kerrottu, että seuraavaksi rajan voisi ylittää Venäjältä Norjaan.
STT ei ole pystynyt vahvistamaan tietoja. Rajavartiolaitoksen lukujen mukaan viime yön aikana itärajan yli Suomeen saapui kuitenkin vain kourallinen turvapaikanhakijoita, kun aiemmin rajan oli ylittänyt kymmeniä ihmisiä.
Suomeen matkustamista käsittelevissä venäjänkielisissä Telegram-ryhmissä kerrotaan samanlaisia tietoja.
Ylen näkemissä viesteissä yksi silminnäkijöistä kertoo nähneensä turvapaikanhakijoiden ryhmän ensimmäisellä tarkastuspisteellä Viipurin lähellä.
–Tänä yönä näin turvapaikanhakijoiden ryhmän ensimmäisellä tarkastuspisteellä Viipurin lähellä. Näytti siltä, että rajavartijat pysäyttivät heidät eivätkä päästäneet eteenpäin. Vaikuttaa siltä, että rajavartijamme ovat jo ryhtyneet toimiin asian ratkaisemiseksi, yhdessä viestissä kerrotaan.
Muiden silminnäkijöiden mukaan polkupyörällä ajavia turvapaikanhakijoita ei näy rajalla.
Turvapaikanhakijoita ei ole saapunut aamun jälkeen
Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille ei ole aamukuuden jälkeen saapunut uusia turvapaikanhakijoita, kerrotaan Kaakkois-Suomen rajavartiostosta STT:lle. Yön aikana rajanylityspaikoille saapui viisi turvapaikanhakijaa.
Eilisen aikana iltakymmeneen mennessä Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille oli saapunut 75 turvapaikanhakijaa.
Tänään hiljentynyt tilanne voi liittyä siihen, että Venäjän puolella odotetaan, millaisia päätöksiä Suomen valtioneuvosto tekee asiassa, arvioi toimistoupseeri Ville Kuusisto.
Hallitukselta odotetaan tänään ratkaisua rajanylitysliikenteen tilanteeseen.
Muokattu 16.11. klo 12.55: Alkuperäiseen uutiseen on lisätty tietoja Telegram-ryhmän keskustelusta sekä tänään saapuneista turvapaikanhakijoista.