Ruoveden kunnanjohtaja Toni Leppänen arvostelee Pirkanmaan hyvinvointialueen esitystä kuntansa vuodeosaston lakkauttamiseksi.
Leppänen syyttää hyvinvointialuetta avoimuuden puutteesta.
– Hyvinvointialue ei ole Ruoveden kohdalla missään vaiheessa esittänyt, paljonko vuodeosaston tai vastaanottopalvelujen sulkeminen säästää, Leppänen sanoo torstaina julkaisemassaan lausumassa.
Hyvinvointialue kertoi keskiviikkona, että Ruoveden vuodeosasto lakkautetaan heinäkuuhun 2024 mennessä. Tämän jälkeen potilaat ohjataan Virtain vuodeosastolle. Ruoveden koko terveysaseman kohtalo jäi vielä auki.
Esitys on osa laajaa, syksyn mittaan valmisteltua palveluverkkosuunnitelmaa. Aluehallitus käsittelee suunnitelmaa maanantaina.
Kunnilla ei todellista sananvaltaa
Kunnanjohtaja Toni Leppänen katsoo, että hyvinvointialueen asukkailla tai kunnilla ei ole ollut todellista mahdollisuutta antaa mielipidettään.
– Kunnat ja kunnanjohtajat ovat antaneet lausuntonsa pyytämättä ja kysymättä.
Leppäsen mukaan kunnille on vain näytetty lakkautettavien ja pysyvien yksiköiden lista ilman tarkempia perusteita.
Hyvinvointialue on järjestänyt syksyn mittaan suunnitelmistaan asukastilaisuuksia ja kyselyitä.
Leppänen kiinnittää lausumassaan huomiota myös vuokraan, jota hyvinvointialue maksaa vuodeosastojen tiloista Ruoveden kunnalle.
Määräaikainen vuokrasopimus päättyy aikaisintaan vuoden 2025 lopussa. Jos vuodeosasto sulkeutuu ensi vuoden heinäkuuhun mennessä, hyvinvointialue maksaisi vuokraa tyhjistä tiloista puolitoista vuotta.
Leppänen katsoo, että hyvinvointialue voisi tuona aikana hyödyntää tilaa edelleen vuodeosastona.
Videolla Toni Leppänen arvioi koko Ruoveden terveysaseman kohtaloa. Hänen mielestään Pirhan viimeisin esitys vain lisäsi epätietoisuutta entisestään.
Sekä potilaiden että työntekijöiden matkat pitenevät
Leppäsen mukaan ei ole taattua, että suljettavan osaston henkilöstö siirtyy toisella paikkakunnalla sijaitsevaan yksikköön. Myös asukkaiden kulkeminen terveydenhuoltoon muualle voi olla vaikeaa.
– Täällä ei ole vilkasta julkista liikennettä, jonka vuoksi ainoa mahdollisuus päästä terveydenhuoltoon on oma auto tai taksi, Leppänen sanoo.
Lisäksi kunnanjohtaja arvioi, että sotekustannukset voivat kasvaa, kun asukkaat hakevat vaivoihinsa hoitoa vasta sitten, kun he ovat ehtineet jo huonoon kuntoon.
Juttua muokattu 16.11. kello 16.43: Kuvat päivitetty ja lisätty kunnanjohtajan video.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.