Argentiinalainen Juan Cruz Vazquez, 27, on työskennellyt Välimerellä hengenpelastajana kuuden vuoden ajan. Tänä aikana hän on ollut mukana viemässä turvaan tuhansittain merihätään joutuneita siirtolaisia ja pakolaisia.
Samaan aikaan hän on seurannut, kuinka Etelä-Euroopan valtiot ovat tiukentaneet maahanmuuttopolitiikkaansa ja hankaloittaneet meripelastusta.
– Moni asia on tänä aikana muuttunut: politiikka, siirtolaisveneiden ominaisuudet, lähtöpaikat ja lähtömaat. Mikä ei ole muuttunut on se, että ihmiset pakenevat ja muuttavat yhä.
Vazquez työskentelee Lääkärit ilman rajoja -järjestön Geo Barents -aluksella. Pääsimme lokakuussa aluksen kyytiin seuraamaan pelastustoimintaa Välimerellä, jonka yli Eurooppaan pyrkii yhä enemmän siirtolaisia ja pakolaisia.
Tänä vuonna meren yli on tullut jo lähes 240 000 ihmistä, joista Italia on ottanut vastaan noin kaksi kolmesta.
Avustusjärjestöt pelastavat pienen osan kaikista Välimeren yli yrittävistä – tänä vuonna noin 8 prosenttia. Suuri osa saapuvista tulee omin neuvoin veneillä esimerkiksi Lampedusan saarelle, tai heidät pelastavat rannikkoviranomaiset.
Esimerkiksi Italiassa poliitikot ovat silti nostaneet järjestöt tikunnokkaan ja syyttäneet niitä ihmissalakuljetuksen ja laittoman maahanmuuton edistämisestä.
Italian pääministeri Giorgia Melonin hallituksen aikana järjestöt ovat saaneet pelastaa enää yhden siirtolaisveneen kerrallaan, vaikka merellä olisi samaan aikaan hädässä muitakin. Jos ne eivät noudata säädöksiä, niitä uhkaavat sakot ja toimintakielto.
Viranomaiset päättävät, mihin pelastetut ihmiset tulee kuljettaa. Melonin hallituksen aikana avustusjärjestöille on määrätty yhä kauempana sijaitsevia maihintulosatamia Italiassa.
Meidän merimatkamme päättyi Genovaan, joka sijaitsi 1160 kilometrin päässä pelastuspaikalta, Libyan edustalta.
Avustusjärjestöjen mukaan nämä säännökset ovat ristiriidassa kansainvälisten merenkulkuun liittyvien säädösten kanssa. Ne määräävät esimerkiksi, että merihädässä olevia ihmisiä tulee auttaa ja heidät tulee viedä turvalliseen paikkaan.
”En voi kiintyä liiaksi pelastettaviin ihmisiin”
Olosuhteet merellä ovat monimutkaiset. Välistä aallot lyövät jopa neljän, viiden metrin korkeudessa. Silloin merisairaudesta kärsivät usein paitsi pelastajat, myös veneistä pelastettavat.
Usein siirtolaisveneet löytyvät öisin, ja silloin ihmiset on etsittävä mereltä pilkkopimeässä.
Näin kävi esimerkiksi lokakuussa, kun olimme merellä Geo Barentsin kyydissä. Saimme Välimerellä partioivalta pienlentokoneelta ensimmäiset koordinaatit 63 ihmistä kuljettaneesta kumiveneestä iltakahdeksan aikaan.
Olimme tuolloin 30 meripeninkulman päässä paikalta, jossa vene oli viimeksi nähty. Kun saavuimme paikalle kahta tuntia myöhemmin, veneen löytäminen pilkkopimeällä merellä kesti vielä kaksi tuntia.
YK:n pakolaisjärjestö arvioi, että vuodesta 2017 lähtien noin 17 000 ihmistä on hukkunut pyrkiessään meren yli Eurooppaan.
Vazquez muutti Eurooppaan Argentiinasta alun perin itsekin siirtolaisena, työn perässä. Hänestä on epäreilua, että eri ihmisillä on erilaiset oikeudet muuttaa ja liikkua.
– Sain tulla Eurooppaan näyttämällä passia ja turvallisissa olosuhteissa. Välimeren yli tulevilla ihmisillä ei ole samaa oikeutta, ja he käyvät läpi todella vaarallisen matkan, Vazquez sanoo.
Kaksi kuukautta kestävän työkomennuksen jälkeen Vazquez kertoo olevansa väsynyt ja kaipaavansa takaisin kotiinsa Kanariansaarille lepäämään. Seuraava komennus odottaa kuitenkin jo nurkan takana: joulukuun alussa hän nousee jälleen Geo Barentsille.
Vazquez on yhteydessä usean mereltä pelastamansa ihmisen kanssa, mutta pyrkii rajoittamaan yhteydenpitoa omaa hyvinvointiaan suojellakseen.
– Jos kiinnyn heihin liikaa, voin tulla hyvin surulliseksi. Keskityn meripelastukseen, koska se on tapa, jolla voin auttaa.
A-studio: Mitä Eurooppa tekee siirtoläismäärien kasvaessa Välimerellä? Jyrki Haran haastattelussa toimittaja Jenna Vehviläinen ja Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.