Helsingin Rautatieaseman asematunnelissa metron sisäänkäynnin edustalla on juuri päättynyt istumamielenilmaus. Helsingin poliisin arvion mukaan niin kutsutun Kompassiaukion keskellä ja läheisyydessä istui parhaimmillaan noin 150 mielenosoittajaa.
Mielenilmaus alkoi tänään torstaina kello viideltä iltapäivällä. Helsingin poliisin johtokeskuksen mukaan tilaisuus sujui rauhallisesti.
– Ihmiset ovat päässeet metroon ja asioilleen ilman häiriötä, johtokeskuksesta kerrotaan.
Mielenilmaukseen osallistujat kertoivat vastustavansa muun muassa Suomen ja Israelin välistä asekauppaa. Mielenosoittajat myös vaativat välitöntä tulitaukoa Gazaan ja Suomen valtiota tunnustamaan Palestiinan valtion.
Ei virallista järjestäjää
Kuvapalvelu Instagramissa mielenosoituksen kerrottiin olevan itseorganisoituva mielenosoitus. Mielenosoituksesta ei tehty poliisille ennakkoilmoitusta eikä sen järjestäjäksi ilmoittautunut kukaan taho. Ylelle lähetettiin tapahtumasta tiedote, jossa kukaan ei ilmoittaudu järjestäjäksi.
Mielenosoittajat kertoivat poliisille paikan päällä, että mielenilmaus kestää ilta kahdeksaan saakka. Tapahtuman tiedotteessa mainittiin, että osa ei aio totella mahdollista poistumiskäskyä.
Mielenilmaus kuitenkin päättyi ilmoitettuna aikana.
– Väki hajaantui kello kahdeksalta. Joitain yksittäisiä ihmisiä jäi istumaan, mutta tila on julkinen, joten heille ei tehdä mitään, jos eivät aiheuta häiriötä, poliisin johtokeskuksesta kerrotaan.
Mielenilmausta mainostettiin muun muassa Instagram-tileillä Opiskelijat leikkauksia vastaan ja Students for Palestine Finland. Molemmat tilit kertoivat tukevansa mielenilmauksen vaatimuksia.