Helsinki saa pian näyttävää lisävalaistusta ydinkeskustaansa.
Ensi viikon lauantaina Pikkuparlamentin puistossa Kiasmaa vastapäätä paljastetaan presidentti Mauno Koiviston muistomerkki, jopa kuusimetrinen terästaideteos Välittäjä.
15 metriä pitkä kaksiosainen teos on paitsi kunnianosoitus edesmenneelle presidentille, myös muutos ympäristöön. Se valaistaan sekä sivuilta että alta, ja Pikkuparlamentin puistoa on muokattu teokseen sopivaksi.
– Olen todella otettu, nöyrä ja kiitollinen, että olen saanut tämän tehdä, kertoo teoksen luonut kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen.
Vuonna 2017 kuolleen presidentti Koiviston muistomerkki paljastetaan yleisölle 25. marraskuuta, kun Koiviston syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta.
Koiviston kaksi puolta
Kaulanen valittiin muistomerkin tekijäksi valtioneuvoston kanslian järjestämän kilpailun kautta vuonna 2021. Koko projekti kesti yhteensä neljä vuotta.
Teos on läpikuljettava. Siihen kohdistuvat valot muuttavat muotoaan ajastetusti, joten muistomerkki toimii samalla valotaideteoksena.
Kivetyn aukion päällä seisova teos rakentuu kahdesta muodosta, jotka Kaulasen mukaan osin kuvaavat presidentti Koivistoa.
– Toinen muoto on rauhallinen ja vakaa, ja toinen taas kompleksisempi ja filosofisempi. Ehkä se ratkoo ongelmia, ehkä se on myös humoristinen.
Kaulanen halusi, että kokija voi saapua veistoksen äärelle, ja pohtia, mitä on välittäjyys.
– Koivisto toimi idän ja lännen välissä välittäjänä ja rauhan rakentajana. Kun pääsee kävelemään veistoksen sisälle, voi itse pohtia, että kuinka itse voisi olla rauhan välittäjä tässä ajassa.
Pikkuparlamentin puisto uuteen loistoon
Koiviston lisäksi teosta inspiroi sen sijainti, Pikkuparlamentin puisto. Aiemmin hämärän puiston valaistusta on suunniteltu yhdessä muun muassa Helsingin kaupungin kanssa.
– Puiston valaisu tulee nyt pitkälti tämän veistoksen kautta. Toivon, että tämä houkuttelee kävelemään puistossa myös kaamosaikaan.
Teoksen materiaalina on käytetty ruostumatonta terästä, joka Kaulasen mukaan soveltuu hyvin herkkienkin muotojen toteuttamiseen myös isossa mittakaavassa. Teräs myös peilaa valoa hyvin.
– Tämän pitäisi kestää tässä satoja, satoja vuosia.
Ensi viikon lauantaina kello 17 alkavassa muistomerkin julkistustilaisuudessa on odotettavissa paitsi puheita, myös musiikkia kahden uuden sävellyksen ensisoiton merkeissä.