Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Argentiinassa äänestetään tänään presidentistä – talousongelmat ovat nostaneet jännitteitä vaalien alla

Vastakkain ovat maan nykyinen valtiovarainministeri, peronistien Sergio Massa ja valtapuolueet haastava oikeistopopulisti, taloustieteilijä Javier Milei.

Javier Milei median edustajien ympäröimänä. Kameroita ja toimittajia piirittää presidenttiehdokasta.
Javier Milei kuvattuna Buenos Airesissa 13. elokuuta 2023. Kuva: Enrique Garcia Medina / EPA

Argentiinassa järjestetään tänään presidentinvaalien toinen kierros. Vastakkain ovat maan nykyinen valtiovarainministeri, peronistien Sergio Massa ja valtapuolueet haastava oikeistopopulisti, taloustieteilijä Javier Milei.

Vaalien ensimmäinen kierros järjestettiin lokakuussa, jolloin Massa keräsi miltei 37 prosenttia äänistä, Milein saalis oli lähes 30 prosenttia. Kumpikaan ehdokkaista ei kerännyt yli 45 prosenttia äänistä, joten vaalit etenivät toiselle kierrokselle.

Milei on syyttänyt ensimmäisen kierroksen äänestystulosta virheelliseksi.

– Epäsäännöllisyyksiä oli niin paljon, että ne asettavat tuloksen epäilyksenalaiseksi.

Oopperaesitys yltyi huuteluksi

Presidentinvaaleja ovat varjostaneet Argentiinan talousvaikeudet, jotka ovat vaikeimmat kahteen vuosikymmeneen. Maan inflaatio on noussut 143 prosenttiin ja kaksi viidestä kansalaisesta elää köyhyydessä. Talousongelmat ovat samalla nostaneet jännitteitä ennen vaaleja.

Perjantaina Milei vieraili esityksessä Buenos Airesin tunnetussa oopperatalossa, jossa tilanne yltyi Milein vastustajien ja kannattajien huudoksi.

– Olet diktaattorinvalta, osa yleisöstä huusi Mileille ja kutsui häntä ”roskaksi”.

Mileita on arvosteltu siitä, että hän on vähätellyt maata vuosina 1976–1983 hallinneen sotilasjuntan uhrilukua.

Kaksi erilaista ehdokasta

Massalla ja Mileilla on keskenään hyvin erilaiset näkemykset siitä, miten Argentiinan pitäisi ratkaista krooniset talousongelmansa. Milein tavoitteena on ollut pienentää maan julkishallintoa ja dollarisoida Argentiinan talous. Hän on myös kertonut pitävänsä ilmastonmuutosta valheena.

Massa on varoittanut äänestäjiä siitä, että Milein valinta johtaisi julkisen sektorin koulutuksen, terveydenhuollon, valtionavustusten ja hyvinvointiohjelmien alasajoon. Milei on kiistänyt väitteet.

Lähteet: AP, Reuters