Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tällaiset ovat aikuispsykiatrian uudet tilat TAYSissa – potilasturvallisuus paranee, mutta piha on tuntuvasti pienempi

Aikuispsykiatrian toiminta muuttaa Nokian Pitkäniemestä Tampereelle tammikuussa. Järvimaisemaa Kaupista ei löydy, mutta metsää ja ulkoilupihoja on käytössä.

Tampereen aikuispsykiatrian uudet tilat alkavat olla valmiina. Rakennuksen teemana on ollut luonto. Video: Jouni Tanninen / Yle, Marko Melto / Yle.

Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) aikuispsykiatrian uudet tilat ovat kalusteita vaille valmiit. Toiminta siirtyy Nokian Pitkäniemestä Tampereen Kaupin kampukselle eli keskussairaalan viereen tammikuun puolivälissä.

Uuden T-rakennuksen etuihin kuuluu se, että potilaiden kyyditys autolla kahden sairaalan välillä päättyy. Pitkäniemen psykiatrian ja TAYSin somaattisen sairaalan välimatka on parikymmentä kilometriä.

– Tällä hetkellä osastot ovat erillisissä rakennuksissa ja osa niistä kahdessa kerroksessa. Potilas- ja työturvallisuus paranee, kun kuljetaan sisäkautta ja osastot ovat vierekkäin, tiivistää projektipäällikkö Tarja Tammentie-Sarén.

Kuusi ulkoilupihaa

Historiallista Pitkäniemen järvenrantamaisemaa ei voi pakata muuttokuormaan. Viherympäristöä on uuteen paikkaan kuitenkin rakennettu.

– Meillä on kuudella osastolla ulkoilupiha, eli potilaat pystyvät itse valitsemaan, milloin haluavat ulkoilla. Rakennus on sakaramallinen juuri siksi, että saadaan ulkoilupihoja sakaroiden väliin, kertoo Tammentie-Sarén.

Kesäisessä ilmakuvassa Nokian Pitkäniemen sairaala-alue, hallintorakennus, muita suojeltuja rakennuksia, taustalla Pyhäjärvi.
Pitkäniemessä luonto on lähellä. Sairaala-alue muuttuu asuinalueeksi, kun aikuispsykiatria muuttaa TAYSin Kaupin kampukselle alkuvuodesta 2024. Arkistokuva. Kuva: Nokian kaupunki/Olli-Pekka Latvala

Esimerkiksi oikeuspsykiatrian osastolta on vapaa kulku ulkoilupihaan. Se on kuitenkin eristetty muurilla muusta maailmasta.

Rakennuksen keskellä on sisäpiha, jonne on istutettu puita sekä muuta kasvillisuutta. Myös kasvihuone kuuluu kalustoon.

Päivystys maantasossa ja ylempänä hiljaisempia osastoja

Kerroksia on uudessa paikassa kolme. Ensimmäisessä kerroksessa ovat päivystyspoliklinikka ja osastot, jotka ottavat vastaan potilaita heti heidän tullessaan sairaalaan.

Kerrokset kaksi ja kolme on tarkoitettu potilaille, joiden tila on jo vakautunut. Järjestelyn ajatellaan tuovan heille rauhaa.

Muistisairaiden potilaiden osasto on sekin ykköskerroksessa, ja sieltä he pääsevät halutessaan omaan ulkoilupihaan. Ulkona olemisen on todettu monesti rauhoittavan muistisairaita.

Psykiatristen sairaalapaikkojen pula on varsinkin Pirkanmaalla tunnettu tosiasia.

Uudessa rakennuksessa potilaspaikkojen määrä vähenee kuudella. Pitkäniemessä paikkoja on ollut 190 ja uusissa tiloissa 184.

Tarja Tammentie-Sarén toteaa, että niin paikkojen kuin henkilöstön puute on kaikkien tiedossa. Hän muistuttaa, että pelkät paikat eivät paranna.

– Tämä ongelma ei ratkea ennen kuin ihmisten psyykkisiin ongelmiin löydetään ratkaisu perusterveydenhuollossa, niin että tilanne ei pääse pahenemaan. Minusta psykiatrinen sairaala ei ole ensisijainen paikka, vaan avohoito on ensisijainen.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.