Eolus Finland oy kaavailee Viitasaaren Karhukorven alueelle yhteensä 20 voimalan tuulivoima-aluetta. Korkeintaan 300 metriä korkeat voimalat sijoittuisivat kaavailuissa vähintään 1,5 kilometrin päähän asutuksesta. Yle on kertonut yhtiön suunnitelmista aiemmin tässä jutussa.
Kaupungin mukaan Viitasaarelle kaavaillun investoinnin arvo on noin 205 miljoonaa euroa. Viitasaari arvioi saavansa hankkeesta 475 000 euron vuosittaiset verotulot, joiden maksaminen alkaisi tuulivoimaloiden rakentamisen myötä. Lisäksi hankkeesta tulisi sen toteutuessa kaupungille myös yhteisöverotuloja.
Sähköntuotanto voisi alkaa 2029
Kaupunki muistuttaa, että päätös ei automaattisesti johda tuulivoimarakentamisen toteutumiseen. Mikäli kaavoitus alkaa tänä vuonna, ensimmäiset kaavaluonnokset voisivat tulla nähtäville ensi vuonna. Yhtiön toiveena on, että kaava hyväksyttäisiin vuonna 2025, jolloin rakennuslupien hakeminen tapahtuisi vuonna 2026.
Viitasaaren kaupunginhallitus edellytti maanantai-iltana tekemässään päätöksessä myös, että sähkön siirtolinjojen osalta Eolus Finland solmii maanomistajien kanssa erilliset maankäyttösopimukset kaava-alueen ulkopuolisista maista. Lunastusmenettelyä voitaisiin käyttää vain erikseen sovittaessa toissijaisena vaihtoehtona.
Sähköntuotanto Karhukorvessa voisi Eolus Finlandin suunnitelmien mukaan alkaa aikaisintaan vuosikymmenen lopulla, vuonna 2029.