Suomen susikanta on kasvanut 30 vuotta, mutta kasvu painottuu voimakkaasti yhdelle alueelle: Lounais-Suomeen.
Alueen asukkailta se ei ole jäänyt huomaamatta. Annukka Keräsen ja Jesse Tuomen viisihenkinen perhe asuu Laitilassa usean susireviirin lähellä.
– Sudet ovat liian läsnä. Ne tulevat liian lähelle ihmisasutusta, Keränen sanoo.
– Ihmiset eivät enää jaksa edes ilmoittaa susihavainnoistaan, kun niitä on niin paljon, Tuomi kuvailee tilannetta.
Sudet metsästettiin lähes olemattomiin 1900-luvulla. Viime vuosikymmenet sutta on suojeltu tiukasti ja laji luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi.
Ensimmäinen susilauma havaittiin Lounais-Suomessa vuonna 2005. Nyt alueella on 20 reviiriä ja 150 sutta.
Tämä on noin puolet Suomen kaikista susiyksilöistä, vaikka alue on pinta-alaltaan vain noin 10 prosenttia koko Suomen pinta-alasta.
Katso videolta, miten susikanta on kasvanut Lounais-Suomessa ja miten se on vaikuttanut alueen ihmisten elämään.
Susikannan voimakas kasvu Lounais-Suomessa selittyy sillä, että alueella on susille paljon ravintoa, etenkin valkohäntäpeuroja.
Tutkijan mukaan tila uusille reviireille alkaa käymään vähiin. Lähinnä vain alueen itä- ja pohjoisosissa on vielä tilaa uusille reviireille, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta.
Salametsästys verottaa kantaa
Itäisessä Suomessa susikanta ei ole kasvanut läheskään yhtä paljon kuin Lounais-Suomessa, vaikka Itä-Suomi on perinteisesti vahvaa susialuetta.
Yksi merkittävä syy tähän on alueella tapahtuva salametsästys, kertoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen.
– Itä-Suomessa on motivoituneita tekijöitä ja laajat isot metsäalueet. Lisäksi sosiaalinen kontrolli puuttuu, eli rikoksesta ei ilmoiteta herkästi viranomaisille, Pohjolainen kertoo.
Lounais-Suomessa tilanne on eri. Poliisin mukaan salametsästys on sosiaalisen kontrollin takia siellä yksinkertaisesti vaikeampaa.
– Lounais-Suomi on tiheästi asuttu alue ja isot metsäalueet puuttuu. Rikoksesta jäisi helpommin kiinni.
Petopolitiikka on byrokratian puristuksessa
Lounais-Suomessa on ainakin toistaiseksi totuttava suurempaan susikantaan, sillä suden kannanhoidolliset metsästysluvat ovat hyvin epätodennäköisiä.
Korkein hallinto-oikeus antoi kaksi viikkoa sitten päätöksen, jonka mukaan karhun kannanhoidollinen metsästys on lainvastaista. Tämän päätöksen on arvioitu linjaavan myös muiden suurpetojen metsästystä.
Myös useat hallinto-oikeudet ovat viime vuosina katsoneet suden kannanhoidollisen metsästyksen olevan laitonta.
Päätökset osoittavat, että kannanhoidolliselle metsästykselle ei löydy juridisesti tarpeeksi uskottavia perusteluja.
Tämän muuttuminen vaatisi päivityksiä sudenkannan hoitosuunnitelmaan, EU:n luontodirektiiviin tai Suomen metsästyslainsäädäntöön.
Etenkin näistä ensimmäinen on oleellinen, kun lasketaan sitä, onko susipopulaatio tarpeeksi suuri kannanhoidollinen metsästyksen sallimiseksi.
Nykyinen hoitosuunnitelma on vuodelta 2019. Sitä oltiin jo päivittämässä viime keväänä, mutta päivitystyö meni jäihin ristiriitaisuuksien takia.
Myöskään EU:n luontodirektiiviin ei ole tiedossa muutoksia lähiaikoina.
Onko uhka kasvanut?
Susikannan kasvu on lisännyt kotieläinvahinkoja. Ilpo Kojolan mukaan määrää on kuitenkin kohtuullistanut suojaustoimet ja vahva saaliseläinkanta.
Riistavahingot.fi -sivuston mukaan Suomen noin 300 sutta on tämän vuoden aikana haavoittanut tai tappanut noin 500 lammasta ja 60 koiraa.
Kaikista vahingoista ei raportoida palveluun. Vahingot eivät painotu Lounais-Suomeen, vaan jakautuvat ympäri maan.
Kojolan mukaan on selvää, että suden ja ihmisen kohtaamisia tapahtuu enemmän.
Susi on viimeksi tappanut ihmisen Suomessa tiettävästi 1800-luvun lopussa. Pohjois-Amerikassa suden tiedetään tappaneen kaksi ihmistä 2000-luvulla, Euroopassa taas ei yhtään.
– Tutkijat päätyivät toteamaan, että riski on niin lähellä nollaa, ettei sitä voi laskea, Kojola kertoo kansainvälisestä tutkimuksesta, jossa selvitettiin suden ihmisuhreja.
Jesse Tuomi ja Annukka Keränen toteavat, että tilastot eivät juuri auta susipelkoon, kun ”arkisessa aherruksessa näkee kuinka sudet juoksevat pihoilla”.
– Täällä pelätään oikeasti, että jotain tapahtuu, Tuomi sanoo.
Ilpo Kojola ymmärtää pelon.
– Nykyihminen on valtaosan elämästään elänyt ilman kykyä tehokkaasti puolustautua petoja vastaan. Näin petopelko on varmaankin osa meidän geneettistä ja biologista perintöä, kuten käärmepelkokin.
Kojola muistuttaa, että vaikka riski on tilastojen valossa pieni, ihmisen tulee toimia suden kanssa ”proaktiivisesti”. Toisin sanoen sellaiset susiyksilöt tulee lopettaa, jotka ovat kiinnostuneita ihmisestä, tulevat lähelle ihmistä ja eivät karkoituksista huolimatta muuta käyttäytymistään.
Kojolan mielestä suden tullessa muutaman kymmenen metrin päähän ihmisestä, voidaan sen katsoa tulevan liian lähelle.
– Sellaisiin susiin liittyy riski.
Kojolan mukaan proaktiivinen toiminta ratkaisee, onnistutaanko suden ihmishyökkäykset estämään.
Hänen mukaan Lounais-Suomessa on hyvät mahdollisuudet tunnistaa susiyksilöt, joihin liittyy ihmisen kannalta turvallisuusriski.
Lounais-Suomessa julkinen sektori on vastannut alueen ihmisten susipelkoon. Usea kunta tarjoaa lapsille ilmaista ”petovaarakyytiä” susipelon vuoksi pimeänä vuodenaikana. Moni kunta aikaisti kuljetuksen alkamista tänä vuonna.
Keräsen ja Tuomen 9-vuotiaat kaksostytöt haetaan kotiovelta kouluun.
Kaksoset tietävät syyn.
– Susia on niin paljon liikkeellä, kertoo Emma Keränen.
– Ja me vähän pelätään niitä, Emilia Keränen täydentää.
Suurpetojen metsästyksestä keskustellaan keskiviikko-illan 22.11. A-studiossa klo 21.05.