Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Uusi toimitusjohtaja rukkaa tappiollisen KuPSin taloutta kuntoon – budjetti pienenee, kentälle enemmän oman kylän poikia

Tänä vuonna 100 vuotta täyttänyt Kuopion Palloseura on ollut mitaleilla seitsemän viime kautta Veikkausliigassa. Menestys on vaatinut rahaa, mutta nyt Kuopiossa puhaltavat uudet tuulet.

Kuopion Palloseuran tuore toimitusjohtaja Tomi Erola kertoo, miten yhtiön talous saadaan parempaan suuntaan. Video: Toni Pitkänen / Yle

Vahvasti viime vuosina pelannut Kuopion Palloseura haluaa taloutensa kuntoon. KuPS oy on tehnyt vuodesta 2000 lähtien tappiota reilusti yli 10 miljoonaa euroa. Myös tälle vuodelle on tulossa roima tappio.

KuPSin pääomistaja Ari Lahti on kuitannut yhtiön tappiot, mutta nyt talouslukuihin halutaan selvä muutos. Joukkueen pelaajabudjetti pienenee ja yhtiön kulurakenne käydään tarkasti läpi.

KuPSin uutena toimitusjohtajana marraskuussa aloittanut Tomi Erola luottaa seuran pysyvän Veikkausliigan kärkikahinoissa talouskuurista huolimatta.

– Meillä on myös strategiauudistus työn alla ja omien kasvattien rooli joukkueessa kasvaa, sanoo Erola.

Pelaajahankintoja pohditaan tarkasti. Uuden KuPS-pomon suunnitelmissa on lisätä tulorahoitusta yritysmyyntiä nostamalla. Myös katsojalukuja halutaan parantaa.

toimitusjohtaja istuu edustusjoukkueen pukuhuoneessa.
Kuopion Palloseuran toimitusjohtaja Tomi Erola on tuore kupsilainen. Uusi seurapomo haluaa parantaa yhtiön toimintaa ja taloutta. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Kuopion Palloseura odottaa yhä myös Keskuskentän stadionhankkeen etenemistä. Seuran tavoitteena on saada Kuopioon UEFAn eli Euroopan jalkapalloliiton neljännen kategorian stadion ja 8 000 katsojapaikkaa. Tällöin Kuopiossa voitaisiin pelata myös maaotteluita ja Mestarien liigan lohkovaiheen otteluja. Uusitulla stadionilla olisi mahdollista pitää myös muita tapahtumia.

Jo vuosia vireillä ollut stadionuudistus on edelleen valmistelussa ja hankkeen eteneminen vaatii vielä kaupunginhallituksen ja valtuuston päätöksiä. Kaupunki tarkentaa vielä stadionin tulevia käyttö- ja ylläpitokuluja.

Stadionhankkeen on arvioitu maksavan yli 16 miljoonaa euroa. Siitä suurimman osan maksaisi Kuopion kaupunki. KuPSin vuosittainen stadionvuokra saattaisi olla noin 200 000 euron tuntumassa.