Jenson Button, McLaren. Fernando Alonso, Ferrari. Nico Rosberg, Mercedes. Sebastian Vettel, Red Bull. Pastor Maldonado, Williams. Mark Webber, Red Bull. Lewis Hamilton, McLaren.
Seitsemän eri voittajaa seitsemän ensimmäisen kisan aikana. Siihen päälle vielä Lotuksen Kimi Räikkösen ykkössija Abu Dhabissa. Vuosi 2012 on helposti F1-historian yksi hienoimmista ja mielenkiintoisimmista kausista.
Kyseinen huippuvuosi on muisto vain, kun rinnalle ottaa Max Verstappenin 19 osakilpailuvoittoa eilen päättyneeltä F1-kaudelta. Verstappenin musertavan ylivoiman taka-alalle on jäänyt kuitenkin lajin kannalta erittäin merkittävä seikka.
Formula ykkösten kärkikamppailussa on yleensä kaksi tyypillistä kaavaa.
Yksi on se, että kaksi tallia ajaa mestaruudesta ja kolmanneksi paras talli pystyy venymään joissakin yksittäisissä kisoissa. Toisessa yksi talli on täysin ylivoimainen, kun taas kaksi tallia vuorottelevat siitä, kumpi on toiseksi nopein.
Tällä kaudella sarjan toiseksi nopeimman auton tittelistä väännettiin harvinaisesti peräti neljän eri tallin kesken. Viime vuosien kestomenestyjien Merceksen ja Ferrarin joukkoon hivuttautuivat alkukaudesta loistanut Aston Martin sekä loppukaudesta hurjastellut McLaren.
Neljän eri tallin tasaisuutta kuvastaa se, miten hämmästyttävän laajasti palkintokorokesijat jakaantuivat. McLarenilla ja Ferrarilla top3-sijoja on yhdeksän, Aston Martinilla ja Mercedeksellä kahdeksan.
Se, että palkintokorokesijat jakaantuvat näin tasaisesti enemmän kuin kolmelle tallille, on erittäin harvinaista. Aiemmin 2000-luvulla tällainen kausi on nähty vuonna 2012, kun sijoille 1–4 yltäneet Ferrari, Red Bull, McLaren ja Lotus saavuttivat kaikki 10–15 palkintokorokesijaa.
Pakka ihanasti levällään
Vielä viime kaudella oli ennalta-arvattavaa, mikä talli oli milläkin radalla joko Red Bullin haastaja tai vähintään toiseksi nopein. Tällä kaudella käsikirjoitus toiseksi nopeimman tallin suhteen meni monessa kisassa ilahduttavasti uusiksi.
Osuvia esimerkkejä vaihtelevuudesta ovat loppukauden peräkkäiset Meksikon ja Brasilian F1-kisat. Meksikossa sijoilla 2–3 olivat Mercedeksen Lewis Hamilton ja Ferrarin Charles Leclerc. Brasiliassa loput palkintokorokesijat menivät McLarenin Lando Norrisille sekä Aston Martinin Fernando Alonsolle.
Myös kisaviikonloppujen sisällä on nähty isoja vaihteluita. Brasiliassa Leclerc lähti paalulta ja sprinttikisassa Mercedes oli lupaavassa vauhdissa.
Itse pääkisassa oli sitten McLarenin ja Aston Martinin vuoro loistaa. Yhdysvaltain Austinin GP:ssä puolestaan käytiin mielenkiintoinen taktinen kisa voitosta Red Bullin, McLarenin ja Mercedeksen kesken.
Tämä kausi oli kuin irtokarkkien napsimista suuhun katsomatta pussiin. Viikonloppuun lähdettäessä ei voinut tietää, mikä onkaan Red Bullin jälkeen toiseksi paras talli. Red Bull oli vain se pakollinen paha, joka piti lopuksi niellä alas.
Juttu jatkuu kuvien jälkeen
Villi skenaario
F1 koki isoja sääntömuutoksia vuonna 2022. Käyttöön tuli muun muassa kulukatto sekä edellä olevan auton seuraamisen helpottaminen fiksaamalla aerodynamiikkaa uusiksi. Jo kahden kauden perusteella voi todeta, että uudistukset ovat parantaneet ja tiukentaneet kilpailua merkittävästi.
Merkittävä tekijä kilpailun kiristyessä on laadukkaat ja melko tasavahvat kuljettajat. Ferrarilla tällainen parivaljakko on Leclerc-Carlos Sainz, Mercedeksellä Hamilton-George Russell ja McLarenilla Lando Norris-Oscar Piastri.
Ainoastaan tuhlaajapoika Lance Stroll on Aston Martin -tallilleen riippakivi, josta ei ole minkäänlaista apua tallikaverilleen Alonsolle.
Monen mielestä F1 on nykyään puuduttavan tylsää, kun vain 1–2 tallia ajaa mestaruudesta. Väitettä perustellaan sillä, että ennen oli paremmin. Fakta on, että lajin historiassa MM-taistelua on käyty pääsääntöisesti kahden F1-tallin kesken.
Edellisen kerran vähintään kolmen eri tallin kuljettajat ovat ajaneet mestaruudesta viimeksi vuonna 2010. Tuolloin Red Bullilla, Ferrarilla ja McLarenilla oli saumat kuljettajien MM-titteliin kauden päätöskisassa.
Red Bull lienee selvä ykköstalli ensi kaudellakin. Kiristynyt kilpailutilanne ykköstallin takana sekä näiden tallien laadukkaat kuljettajat antavat kuitenkin toivoa vielä paremmasta.
Sarjassa ollaan päästy todella lähelle 4–5 tallin MM-taistelua. F1-fanien villi skenaario saattaa hyvinkin olla nurkan takana.