Suurimmassa osassa Satakunnan kunnista ei tällä hetkellä järjetetä oppilaiden koulukuljetuksia petovaaran takia.
Euran kunta muodostaa tässä merkittävän poikkeuksen.
Eurassa koulukyydin saa tällä hetkellä petojen aiheuttaman uhan takia peräti 49 oppilasta. Opetushallituksen mukaan Eurassa oli viime vuonna perusopetuksessa ja esiopetuksessa yhteensä yli 1 300 lasta.
Muista kunnista petojen uhan takia tarjotaan koulukyytejä tällä hetkellä Eurajoella ja Kankaanpäässä.
Säkylässä ja Huittisissa ei susikyytejä
Petovaara on peruste harkinnanvaraiselle koulukyydille, vaikka muut koulukuljetuksen perusteet matkan pituuteen tai vaarallisuuteen liittyen eivät täyttyisi.
Pelkkä petoeläinten eläminen kunnan alueella tai koulureitin varrella ei ole peruste kyydille, vaan lisäksi tarvitaan riistanhoitoyhdistyksen arvio, että petojen käytös aiheuttaa lapselle vaaraa.
Esimerkiksi Huittisissa ja Säkylässä ei tällä hetkellä ole tarvetta järjestää koulukyytejä petojen takia, vaikka eteläisen Satakunnan alueella on susilaumoja ja -pareja.
Sudet puhuttivat runsaasti Köyliön ja Säkylän seudulla talvella 2012–13. Ylen tallenteen tuolloin pidetystä isosta keskustelutilaisuudesta voit katsoa alta: