Halsuan kunta aikoo poistaa varhaiskasvatuksen maksut ja tukea kunnan ulkopuolella työssäkäyvien matkoja.
Kunnanhallitus päätti maksuttomasta varhaisopetuksesta talousarviokäsittelyn yhteydessä keskiviikkona, asia menee vielä valtuuston päätettäväksi.
Työmatkatuen maksaminen aiotaan aloittaa ensi vuonna, tuen yksityiskohtia vielä valmistellaan.
Vuonna 2021 Tilastokeskuksen mukaan 134 ihmistä pendelöi Halsualta kunnan ulkopuolelle töihin. Halsualta käydään töissä etenkin lähikunnissa, mutta osa suuntaa kauemmaksikin, erityisesti Kokkolan seudulle.
Työmatkatuella pyritään mahdollistamaan asuminen Halsualla, vaikka työpaikka on muualla.
Alueella esimerkiksi Veteli tukee niitä, joiden yhdensuuntainen työmatka on vähintään 50 kilometriä. Vetelissä on käytettävissä tukeen 5 000 euroa. Se jyvitetään hakijoille työmatkan pituuden mukaan. Yksittäisen tuen minimimäärä on 5 euroa ja enimmäismäärä 500 euroa.
Asia nousi Halsualla esille lokakuun kunnanvaltuuston kokouksessa kun Jussi Karhulahti (kesk.) teki asiasta valtuustoaloitteen. Vastaavaa työmatkatukea on maksettu Halsualla 1990-luvulla.
Halsuan talousarviovuosi 2024 on tasapainossa, joskin talouden liikkumavara on huomattavan paljon tiukempi kuin tänä vuonna.