Suomeen Venäjältä tulevien mahdollisten turvapaikanhakijoiden rekisteröinti keskitetään Ouluun. Rikoskomisario Nina Similä Oulun poliisilaitokselta vahvistaa tiedon, että Raja-Joosepin turvapaikanhakijoiden rekisteröinti keskitetään Ouluun.
– Muut poliisilaitokset voivat tukea rekisteröintiä, jos Oulun poliisilaitoksen resurssit eivät riitä, ja jos tulee enemmän henkilöitä, kuin me voimme hoitaa, Similä sanoo.
Perjantaista lähtien Venäjältä on päässyt Suomen vain Inarin Raja-Joosepin rajanylityspaikan kautta. Tilanne jatkuu tiettävästi jouluun saakka. Keskellä asumatonta erämaata sijaitsevalta raja-asemalta on matkaa Ouluun vajaat seitsemän tuntia, tietä pitkin noin 550 kilometriä. Rovaniemelle ajomatkaa on neljä tuntia.
Perjantaina Raja-Jooseppiin tuli hieman ennen sulkemisaikaa kolme turvapaikanhakijaa. Turvapaikanhakijoita odotetaan tulevan kuitenkin lisää. Venäläisen median vahvistamattomien tietojen mukaan Murmanskin alueella olisi satoja Suomeen pyrkiviä henkilöitä.
Rekisteröinti voi viedä tunteja
Oulun poliisin ylikomisario Jyrki Kivirinta kuvailee turvapaikanhakijan rekisteröintiä aikaa vieväksi tehtäväksi.
– Ei se sekunnissa eikä välttämässä tunnissakaan tapahdu. Meillä hoidetaan kaikki tarvittava alkutoimenpiteet. Siinä tarkistetaan muun muassa sormenjäljet eurooppalaisesta sormenjälkirekisteristä. Henkilöt eivät välttämättä puhu englantia, ja esitutkinta tehdään silloin käyttäen avuksi tulkkia, Kivirinta on kuvaillut Yle Oulun haastattelussa.
Tällä viikolla, maanantaista torstaihin, vastaava työtä on tehty Lapin poliisilaitoksen poliisiasemalla Rovaniemellä ja Kemissä. Lapin poliisin rikosylikomisario Pälvi Suokas kertoo, että osa turvapaikanhakijoiden rekisteröinneistä teki rajavalvonta Sallan raja-asemalla, ja loput hoiti poliisi. Työpäivät venyivät pisimmillään aamuviiteen. Siitä, mihin rekisteröidyt turvapaikanhakijat siirtyivät poliisilaitokselta, ei Suokaksella ole tietoa. Siitä on vastannut Migri.
Kaikkiaan poliisi rekisteröi Lapissa tällä viikolla 164 turvapaikanhakijaa, joista 157 Rovaniemellä ja 7 Kemissä. Torstaina Sallaan tuli yhteensä 58 turvapaikanhakijaa, ja poliisi rekisteröi heistä 57, eli liki jokaisen. Sallan raja-asema suljettiin liikenteeltä torstaina kello 14.
Turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta ei kerrota
Migrin vastaanottoyksikön johtaja Elina Nurmi ei vahvista tietoa, että rekisteröinti keskitettäisiin vain Ouluun, mutta sanoo, että rekisteröintiä tehdään Oulun poliisissa. Nurmi ei myöskään kerro, viedäänkö itärajan yli tulleet turvapaikanhakijat rekisteröinnin jälkeen Oulun vastaanottokeskukseen.
– Emme turvallisuussyistä sekä asiakkaiden yksityisyyteen liittyvistä syistä anna tietoa turvapaikanhakijoiden tarkasta sijoittumispaikasta. Vastaanottojärjestelmä toimii valtakunnallisesti ja Maahanmuuttovirastolla on valmius turvapaikanhakijoiden majoittamiseen eri puolilla Suomea.
Kuljetuksesta Raja-Joosepista eteenpäin Nurmi sanoo, että kuljetukset rajalta vastaanottokeskukseen ovat rajavartiolaitoksen vastuulla ja muut mahdolliset kuljetukset vastaanottokeskuksiin Migrin vastuulla.
Oulussa on yksi valtion eli Migrin omistuksessa olevista vastaanottokeskuksista. Muut kaksi ovat Helsingissä ja Joutsenossa. Migrin omat vastaanottokeskukset ovat niin sanottuja kauttakulkukeskuksia, joista asiakkaat ohjataan pysyvämpiin majoituksiin. Muut Migri on hankkinut ostopalveluna. Lapissa on vastaanottokeskukset Kemissä, Kemijärvellä ja Rovaniemellä.
Suomessa on tällä hetkellä yhteensä 113 vastaanottokeskusta, joiden keskimääräinen täyttöaste on noin 85 prosenttia. Kapasiteettia niissä on Nurmen mukaan riittävästi ja sitä voidaan nopeasti nostaa tarvittaessa.
Järjestelykeskuksista on tehty esitys
Elina Nurmen mukaan valtioneuvostolle on tehty esitys järjestelykeskuksen perustamisesta, mutta päätöstä ei ole vielä tehty. Päätöksen tekee valtioneuvosto. Järjestelykeskuksen sijainti määräytyy kulloisenkin tilanteen mukaan.
– Perustamispäätöksen toimeenpano ja mahdollinen ajankohta ovat maahanmuuttoviraston harkintavallan alaisia asioita. Me teemme päätökset tiiviissä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa, Nurmi sanoo.
Nurmen mukaan turvallisuus, sekä rekisteröimättömien henkilöiden pysyminen vastaanottokeskuksissa on tähän asti pystytty turvaamaan ilman järjestelykeskuspäätöstä. Poliisilla on vahva läsnäolo keskuksissa, Nurmi sanoo.