Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Luulitko, että itäraja lähes suljettiin? Täällä liikenne kulkee rajan yli lähes entiseen malliin

Pakolaiskriisi ei ole häirinnyt tavarakuljetuksia Vainikkalan rajanylityspaikan kautta.

Vainikkalan kautta kulkee yleensä päivässä kolme junaa Venäjälle ja takaisin

Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Lappeenrannan Vainikkala oli vilkas junaliikenteen rajanylityspaikka itärajalla.

Vainikkalan kautta kulki useita Allegro-matkustajajunia Suomesta Pietariin ja Tolstoi-henkilöjuna Moskovaan saakka.

Päivittäin kymmenet tavarajunat ylittivät Suomen ja Venäjän välisen rajan juuri Vainikkalassa.

Vainikkalan ratapihan junaraiteita ja säiliövaunuja.
Vainikkalan kautta kulkee esimerkiksi ammoniakkia säiliövaunuissa, jota käytetään lannoiteteollisuuden raaka-aineena. Kuva: Antro Valo / Yle

Nyt Vainikkala on hiljentynyt, mutta rahtia kulkee edelleen. Tosin paljon vähemmän kuin aiemmin.

– Päivittäin on kolme saapuvaa ja kolme lähtevää tavarajunaa. Osa junista on toisinaan peruttu, Nuijamaan tullin liikkuvan ryhmän päällikkö Henrik Kankaristo kertoo.

Liikenteessä olleet Allegro-junat seisoivat Iltalehden mukaan ainakin viime maaliskuussa tyhjän panttina VR:n varikolla Helsingissä.

Vainikkalan ratapihan asemarakennus.
Vainikkalan asema on hiljentynyt sen jälkeen, kun matkustajaliikenne pysähtyi vuoden 2022 keväällä. Kuva: Antro Valo / Yle

Metallien raaka-aineita ja lannoitteita

Mitä Vainikkalan kautta itärajan ylitse sitten kulkee?

– Pääasiassa Vainikkalan kautta kuljetetaan erilaisia metallien raaka-aineita. Suomeen päin tulee nikkelikiveä ja Venäjälle menee Suomesta kuparikiveä, Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit kertoo.

Kartta, johon merkitty junarata Vainikkalasta, Kotkaan ja Harjavaltaan. Koktaan menevään rataan on merkitty lisätieto "lannoitteita" ja Harjavaltaan menevään rataan "nikkelikiveä". Kartalla kuvataan Vainikkalan kautta kulkevaa junarahtiliikennettä Venäjältä.
Vainikkalan rautatieaseman kautta kulkee lannoitteita ja nikkelikiveä. Kuva: Miia Anttila / Yle, MapCreator, OpenStreetMap

Nikkelikivi menee Harjavaltaan venäläisomisteisen Norilsk Harjavallan jalostamolle, josta siitä valmistetaan nikkeliä maailmanmarkkinoille. Venäjälle menevästä kuparikivestä puolestaan Venäjän metalliteollisuus valmistaa kuparia.

Nikkelikiven tuonti Venäjältä Suomeen on kasvanut Venäjän hyökkäyssodan aikana samalla, kun kaikki muu tuonti Venäjältä on romahtanut.

Toinen merkittävä tavararyhmä, jota Venäjältä tulee Suomeen Vainikkalan kautta ovat lannoitteet ja niiden raaka-aineet. Niiden tuontia ja kauttakulkua maailmanmarkkinoille perustellaan maailman ruokaturvalla.

Operailin veturi Vainikkalan rautatieasemalla.
Rajan ylittävää liikennettä hoitaa suomalainen North Rail, joka osti virolaisen Operailin liiketoiminnan. North Railin omistaa Nurminen Logistics -yhtiö. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

– Lannoitetuonnin ja kauttakulun avulla pyritään turvaamaan kolmansien maiden ruokaturva mahdollistamalla niiden kauttakuljetus Suomen kautta kolmansiin maihin, Tullin valvontajohtaja Sami Rakshit kertoo.

Suurin osa Venäjältä tulevista lannoitteista kulkee Haminan−Kotkan sataman kautta. Lannoiteviennillä on suuri merkitys satamalle, koska se käsittää noin viidesosan sataman kaikista rahdeista.

Rahtia murto-osa entisestä

Rahtiliikenne Lappeenrannan Vainikkalan rautatieaseman kautta on hiljentynyt tuntuvasti: rajan yli kulkeneiden junavaunujen osalta kuluvan vuoden tammi-lokakuussa noin 54 prosenttia viime vuoden samaan aikaan verrattuna.

Viime vuonna vähennys oli puolestaan runsas 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Junaliikenne Vainikkalan rajanylityspaikan kautta

Vuonna 2021 Vainikkalan kautta kulkeneesta tavaraliikenteestä onkin nyt jäljellä enää vain noin neljännes.

Nykyinen siirtolaiskriisi Suomen itärajalla sen sijaan ei ole Vainikkalan rahtiliikenteeseen juurikaan vaikuttanut.

– Tavaraliikenteen osalta oikeastaan ei ole tapahtunut mitään muutosta, Nuijamaan tullin liikkuvan ryhmän päällikkö Henrik Kankaristo kertoo.