KUUSAMO. Kun Matti Heikkinen eteni 1. maaliskuuta 2011 Holmenkollenin reiteillä kohti 15 kilometrin (p) maailmanmestaruutta, hänen menoaan seurasi ihailun ja haikeuden sekaisin tuntein juuri 22 vuotta täyttänyt kaveri radan varresta.
Hans Christer Holund johti huutosakkia kaveriporukassa, joka oli leiriytynyt Frognerseterenin metsään telttakylään. Laadukkaan talviurheilun ja oluttölkkien parissa hujahti metsän siimeksessä 10 päivän siivu.
Kun Holund viime keväänä ilmoitti lopettavansa uransa, saldo oli kahdeksan arvokisamitalia, joista neljä kultaista. Oslon alueella varttuneen hiihtäjän ase oli ennen kaikkea dieselmäiseksi kuvattu, mutta äärimmäisen tehokas ja jäljittelemätön luisteluhiihto.
Rahat loppuivat
– Olin katsomassa MM-kisoja 2011 käytännössä lopettaneena hiihtäjänä. En ollut nuorten MM-kullan (2008) jälkeen saavuttanut sellaista tasoa, että ammattimainen urheilu olisi ollut mahdollista. Rahat yksinkertaisesti loppuivat, Holund kertoi Yle Urheilulle Kuusamossa.
Hän antoi vuonna 2019 Urheilulehdelle haastattelun, jossa vakuutti, että ura päättyy olympiakeväänä 2022 ja sen jälkeen tulee täysi irtiotto hiihtourheilusta.
Ura päättyi keväällä 2023, ja heti sen jälkeen Holund teki Norjan Viaplayn kanssa sopimuksen tv-asiantuntijan työstä.
Sympaattinen norjalainen nauraa, kun hänelle syöttää nämä faktat.
– Nyt olen jo kiinnostunut valmentamisestakin. En pääse hiihdosta eroon, kahden pienen pojan isä kertoo.
Kun Oslon kisat 2011 päättyivät, Oslon yliopistossa taloustieteistä kandidaatintutkinnon verran oppinut Holund palasi töihinsä. Hän työskenteli urheiluvälinekaupassa ja vahtimestarina ja ehti lenkille kerran päivässä. Sellainen tahti ei Norjassa riitä edustustehtävien liepeillekään.
Väkevä ylipuhuminen
Käänne tuli, kun Holundin hyvä ystävä, Norjan miesten maajoukkueen nykyinen päävalmentaja Eirik Myhr Nossum ylipuhui hapenotollisesti äärimmäisen lahjakkaan, yli 90 millin puhaltajan yrittämään vielä kerran.
Mennään Viron Otepäähän. Helmikuun 19. päivä 2017, Lahden MM-kisojen aattoaikaa. 15 kilometrin (p) mitalisti-infossa voittaja Martin Johnsrud Sundby ja kotikisojen tuleva sankari Iivo Niskanen ovat sanoneet sanottavansa. Paikallinen toimittaja kysyy Holundilta tämän MM-tavoitteista.
– Sellaisia ei voi olla, koska minua ei ole valittu joukkueeseen, tämä vastaa.
Hetki symboloi vahvasti mieshiihdon vaatimusrimaa vuonomaassa. Lopulta kutsu kävi Lahteen varamiespalvelun kautta, ja Holund hiihti päätösmatkalla eli 50 kilometrillä (v) 10. sijan ensimmäisessä arvokisastartissaan.
Ei punaista mattoa
Vuotta myöhemmin Holund ensimmäisessä olympiastartissaan otti Pyeongchangissa yhdistelmäkilpailun 3. sijan. Tämän päälle mies nappasi sekä 15 kilometrin (v) että Iivo Niskasen voittaman 50 kilometrin (p) 6. sijat. Suomessa moinen kaveri kävelisi punaista mattoa pitkin, Norjassa ei tuolloin ollut mitään asiaa 4x10 kilometrin viestijoukkueeseen.
Holund toteaa, ettei enää niinkään kaipaa kilpailemista ja siihen liittyvää säätämistä, stressiä ja ikuista matkustamista.
– Treeniryhmäämme ja joukkuehenkeä kaipaan aivan valtavasti. Onneksi yhteytemme ja ystävyytemme on säilynyt hyvin tiiviinä.
Kyse ei ollut ihan mistä tahansa treeniryhmästä Norjan maajoukkuekokoontumisten ulkopuolella. Holund, Sundby, Sjur Röthe ja Simen Hegstad Krüger muodostivat maajoukkueen sisällä niin sanotun Oslo-ryhmän, joka harjoitteli yhdessä säännöllisesti.
Myöhästynyt lahja
Kuusi päivää 30-vuotispäivänsä jälkeen Holund sai, tai otti, myöhästyneen synttärilahjan Seefeldin MM-laduilla. Hän pääsi irti vasta kisojen päätöspäivänä 50 kilometrin (v) massalähtöön, karkasi alkumatkasta ja piti Aleksandr Bolšunovin puolen minuutin etäisyyden päässä. Näin hänestä tuli neljäs norjalainen henkilökohtainen voittaja kisoissa, joissa Norja vei kaikki kuusi miesten hiihtokultaa.
Väliaikalähdön arvokisavoitto tuli Oberstdorfin MM-kisoissa 2021, 15 kilometrin (v) väliaikalähdössä.
– Sain siksi vapaalipun puolustamaan kultaa Planican kisoihin. Se oli osasyy jatkaa uraa, kertoo Holund, joka otti viime talven MM-kisoissa väliaikalähdön pronssin ja oli kultaviestissä avausosuudella Ristomatti Hakola peesissään.
Pekingin olympiakisat olivat Holundille ja useille muillekin norjalaishiihtäjille karmea pettymys. Henkilökohtainen mitali oli lähellä yhdistelmäkilpailussa, mutta yllättäen vapaan hiihtotavan supermies ei tavoittanut Niskasta yhdistelmäkilpailun vapaalla osuudella.
– Iivo repi perinteisen osuudella sellaista vauhtia, että olin aivan liian kovilla suksienvaihdossa. Korkea ilmanala hoiti loput. Iivo on huippukunnossaan täysin suvereeni perinteisellä.
Viaplayn tv-työt vievät vain osan Holundin ajasta. Loppuaika menee perheelle ja päätyölle. Holund on laittanut hiihtouralta lopulta käteen jääneen, mukavan pesämunan poikimaan.
– Olen yksityissijoittaja. Istun koneella, luen, analysoin, ostan ja myyn osakkeita.