MALAGA. Lukijalle tiedoksi: Tässä tekstissä ei muistuteta siitä, että tenniksen Davis Cup ei ole enää mitä se joskus 80- tai 90-luvulla ehkä oli. Tässä tekstissä ei myöskään muistuteta lukijaa siitä, että maailman parhaita jääkiekkoilijoita ei lätkän MM-kisoissa juuri näy.
Tai siitä, että Fifa on pilannut jalkapallon, maastohiihto on marginaalilaji, ja koripallonkin kansainväliset kisat Yhdysvaltojen tylsää dominanssia, jos NBA-staroja vaan kiinnostaisi.
Tässä ei sellaisia ajatella ei.
Nyt keskitytään tennikseen ja tähän päivään. Tai oikeastaan eiliseen, siis perjantaihin.
Olette ehkä lukeneet, tai jopa nähneet suorana televisiosta, kun Suomen miesten tennismaajoukkue on tänä syksynä yltänyt ennennäkemättömään menestykseen.
Suomi pelasi perjantaina historiallisesti Davis Cupin välierissä.
Tappiohan siitä tuli, mutta päätä ei kannata painaa pusikkoon. Ei sinnepäinkään.
Kerrataan nopeasti perjantai-illan tapahtumia Malagassa.
Suomi kohtasi tenniksen Davis Cupin välierässä 28-kertaisen mestarin Australian. Kohtalo alkoi olla selvillä noin tuntia ennen Alex de Minaurin ottelupalloa Emil Ruusuvuorta vastaan.
Olkapäävammasta kärsinyt Ruusuvuori oli aloittanut pakkovoitto-ottelun häkellyttävän hyvin. Syötönmurto heti alkuun ja 2–0 johtoon avauserässä.
Sitten olkapää alkoi jarruttaa suomalaisässän menoa. Omien syöttövuorojen pitäminen ei onnistunut, ja de Minaur jyräsi 5–2 johtoon. Homma näytti siinä vaiheessa selvältä.
Näissä karkeloissa ei otella voitosta, jos syötöstä puuttuu ”kilsoja”, kuten Ruusuvuori asian muotoili.
Otto Virtanen oli aiemmin hävinnyt oman ottelunsa Alexei Popyrinille, ja kun de Minaur viimeisteli 2–0-voiton Ruusuvuoresta, oli australialaisten finaalipaikka sinetöity.
Australian joukkueen tulisieluinen kapteeni, entinen maailmanlistan ykkönen Lleyton Hewitt, oli muikeana ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Entinen maailmanlistan ykkönen kuulemma nauttii äänekkään yleisön hiljentämisestä.
En huomannut, oliko Hewitt siinä vaiheessa jo poistunut pukkarin puolelle, kun tuhannet Malagaan matkustaneet suomalaiset osoittivat seisoen, tanssien, laulaen, huutaen, suorastaan kirkuen suosiotaan Jarkko Niemisen kipparoimalle Davis Cup -joukkeelle.
Suomalaista urheiluhistoriaa tehnyt ryhmä kumarteli keskellä kenttää ja kiitti ilmiöksi noussutta sinivalkoista yleisömerta ennennäkemättömästä kannustuksesta.
Suomalaisyleisö ei siis todellakaan hiljentynyt. Se eli maajoukkueen rinnalla ja tukena loppuun asti, ja senkin jälkeen.
Kuka olisi uskonut?
Suomi oli siis neljän parhaan maan joukossa tenniksen Davis Cupissa.
Tenniksen!
Vielä vuosi sitten tuollaista lausetta ei voinut edes kuvitella. Puoli vuotta sitten se olisi kuulostanut aivan naurettavalta. Kolme kuukautta sitten haihattelulta.
Mutta Malagaan lähdettäessä vähän kokeneemmatkin tennisjäärät puhuivat ihan pokkana Suomen mahdollisuuksista voittaa Davis Cup.
Muistan silloin ajatelleeni, että häh?
Davis Cup?
Tenniksen Davis Cup?
Suomi?
Mitä ihmettä tänä vuonna oikein tapahtui?
Australia-tappion jälkeen päällimmäisenä tunteena perjantai-iltana oli totta kai pettymys. Mutta jo lauantaina Suomen Davis Cup -taivalta kannattaa muistella mahtavana suomalaisena urheilusaavutuksena.
Tulevaisuudessa se saattaa jopa tuntua joltain vielä paljon suuremmalta.
Suomen joukkue on toki vielä nuori. Etenkin Ruusuvuoren ja Virtasen parhaat vuodet ovat todennäköisesti vielä edessäpäin.
On totta, että tähdet osuivat tänä vuonna Suomen kannalta kohdilleen. Joukkue ylisuoritti, matkalle mahtui myös tuuria, ja marginaalitkin olivat Suomen kannalta suosiollisia.
Tällaista menestystä ei ylisuorittamisellakaan välttämättä saavuteta enää koskaan. Ei vaikka sekä Ruusuvuori ja Virtanen ja ehkä joku muukin yltäisi ihan maailman huipulle.
Se mitä Jarkko Nieminen, Otto Virtanen, Emil Ruusuvuori, Harri Heliövaara, Patrick Kaukovalta ja Patrik Niklas-Salminen tänä vuonna tekivät, on aivan hemmetin kova juttu.