Jyväskylä on hyväksynyt ensi vuodelle suunnitellut jättisäästöt. Maanantai-iltana pidetyssä talousarviokokouksessa valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen pohjaesityksen liki 20 miljoonan euron tasapainotuskeinoista.
Isoimmat leikkaukset tehdään perusopetuksesta, varhaiskasvatuksesta ja kulttuurista. Kulttuuritoimijat osoittivat mieltään kaupungintalon pihalla ennen valtuuston kokouksen alkua.
Valtuustoryhmät olivat pääosin tyytyväisiä talousarvioon ja seisoivat kaupunginhallituksen pohjaesityksen takana. Noin kolmetuntisen keskustelun aikana lukuisissa puheenvuoroissa nousi kuitenkin esiin huoli lapsiin ja nuoriin sekä kulttuuriin kohdistuvista leikkauksista.
Kaupunginhallituksen pohjaesitykseen tehtiin lopulta viisi muutosesitystä, jotka kaikki kaatuivat äänestyksissä.
Kolmen seuraavan vuoden aikana Jyväskylän kaupunki aikoo säästää yhteensä noin 50 miljoonaa euroa.
Kaupunki päätti jo aiemmin korottaa veroprosenttiaan kahdeksaan kattaakseen osan sopeutustarpeista.