Utajärvellä esitellään tiistaina asukkaille isoa tuulivoimahanketta. Ponteman kohteeseen suunnitellaan yli 30 voimalaa.
Ympäristövaikutusten arviointisuunnitelmassa on mukana isompiakin vaihtoehtoja, joissa voimaloita olisi 51 tai 45. Niiden luontovaikutukset arvioidaan kuitenkin suuremmiksi kuin 35 voimalan vaihtoehdossa.
Tuoreimmassa suunnitelmassa esimerkiksi laajan suokokonaisuuden ja sen metsäsaarekkeille ei sijoittuisi voimaloita
Tuulivoima-alue sijoittuisi Utajärven kunnan koillisosiin Pontemajärven ympäristöön, josta matkaa Utajärven keskustaan on noin 20 kilometriä. Voimaloiden yksikköteho olisi 8–10 megawattia. Tornin maksikorkeus olisi 300 metriä ja roottorin halkaisija 200 metriä. Ison tuulivoima-alueen suunnitteluala on yli 7 000 hehtaaria.
Tiistaina kello 17 alkavaa tilaisuutta voi seurata etäyhteydellä tai osallistua paikan päällä Utajärven koululla. Mielipiteitä Ponteman tuulivoimahankkeesta kerätään helmikuun alkuun saakka.