Kemiran tehdasalue tyhjenee ja siistiytyy Vaasassa.
Viimeiset rakennukset purettiin tänä syksynä. Jäljellä on enää suojeltu toimistorakennus, jossa työskentelee edelleen noin kymmenen työntekijää.
Keväällä alueella toteutetaan viimeinen vaihe: 2,2 hehtaarin kaatopaikan puhdistaminen. Alueelle tulee multaa, jonka jälkeen sinne voidaan tehdä istutuksia.
– Alue on jo katettu jätelainsäädännön mukaisesti. Erilaisia materiaaleja on useita kerroksia, jotta saastunutta ainesta ei valu sieltä pois tai päädy marjoihin tai sieniin, kertoo Kemiran ympäristö-, turvallisuus- ja laatuasioista vastaava johtaja Anne Helenius-Heir Yle Österbottenille.
Viimeiset työt kevään aikana
Kun vedenpinta keväällä laskee, kuljetetaan Pukinjärven vesialueelta maamassoja pois.
– Maamassat analysoidaan, ja sitten päätetään, minne ne viedään puhdistettavaksi. Alueelle ne eivät jää, Helenius-Heir toteaa.
Pukinjärven puhdistuksesta on kiistelty Vaasassa vuosikymmeniä. Huhtikuussa 2023 sekä Kemira että Vaasan kaupunki valittivat aluehallinnon luvasta.
Tällä hetkellä hallinto-oikeus käsittelee Kemiran valitusta, joka koskee aluehallintoviraston päätöstä hylätä yhtiön ympäristölupahakemus osittain.
– Saattaa mennä kevääseen asti, ennen kuin sieltä kuulemme mitään, Helenius-Heir sanoo.
Kemira ja Vaasan kaupunki käyvät parhaillaan keskusteluja siitä, mitä alueella pitäisi tapahtua tulevaisuudessa.
– Omistamme alueen, eikä siitä ole tehty päätöstä, mitä siellä tulevaisuudessa tapahtuu. Todennäköisesti myymme sen, mutta sitä ei ole päätetty.
Teksti on käännös Anna Rudan artikkelista: Till våren är saneringen av Kemiras fabriksområde i Vasa klart – den gamla avstjälpningsplatsen ska få planteringar