Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Onko Alexander Stubb Hiihtoliiton presidenttiehdokas? Esiintyminen sponsoriasussa ihmetyttää maajoukkueen kumppaneita

Alexander Stubb esiintyi Kuusamon maailmancupissa Hiihtoliiton asussa. Hiihtomaajoukkueen suursponsori haluaa, että sen logo näkyy vain urheilijoiden asussa. Ristomatti Hakola paljastui takapiruksi.

Jessie Diggins efter målgång i Ruka.
Alexander Stubb lahjoitti Kuusamon maailmancupissa pakkasessa käsineensä pudottaneelle Jessica Digginsille uudet lapaset. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Alexander Stubbin esiintyminen hiihdon maailmancupissa Kuusamossa viime viikonloppuna on herättänyt ihmetystä. Stubb esiintyi Instagram-kuvissaan useaan otteeseen hiihtomaajoukkueen sponsoriasussa, mitä aivan presidentinvaalien alla pidetään hyvin erikoisena signaalina lajijärjestöltä ja ehdokkaalta.

Hiihtoliitto on poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tuoreimmassa valtionapujaossa sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 1,03 miljoonaa euroa veronmaksajilta kerättyä rahaa. Liitolla ei voi olla ”omaa” presidenttiehdokasta, vaikka sen tähtihiihtäjiin kuuluva Ristomatti Hakola kuuluu Stubbin tukijoukkoihin.

Hiihtomaajoukkueen sponsoriasua taas ei myydä missään ulkopuolisille, eikä se yleensä ole käytettävissä kuin urheilijoille, valmennukselle ja huollolle.

Erityisen harmillinen asia on hiihtomaajoukkueen suuriin kumppaneihin kuuluvalle Ilta-Sanomille. Instagram-kuvissa Stubbin asussa näkyy selvästi lehden logo, mitä poliittisesti sitoutumattomassa mediayhtiössä on katsottu karsaasti.

”Ei sopivaa”

– Ilta-Sanomat ei tiennyt tästä. Menettely ei ole näkökulmastamme sopivaa, sillä logo kuuluu vain sponsoroinnin kohteiden eli ennen kaikkea urheilijoiden asuihin. Emme missään nimessä sponsoroi Stubbin tai kenenkään muunkaan ehdokkaan kampanjaa, kommentoi Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Johanna Lahti.

Hiihtäjien pitkäaikainen suurkumppani, energiayhtiö St1:n hallituksen puheenjohtaja ja suuromistaja Mika Anttonen vannotti, ettei St1 yhtiönä koskaan ole poliittisesti sitoutunut.

– Meillä on päivittäin 600 000 asiakasta eli yhteiskunnan koko kirjo.

Yle Urheilu ei tavoittanut Hiihtoliitossa vaatteiden jakamisesta vastaavaa Petteri Vuorista kertomaan, miten ja millaisella harkinnalla sponsoriasu annettiin Stubbille saati jäikö se hänen omakseen.

”Munasillaan kylmä hiihtää”

Tukimies Hakola viestitti Yle Urheilulle, että hän hankki Stubbille asun. Hakola kävi Stubbin kanssa Kuusamossa myös hiihtolenkillä. Instagramissa monien huippu-urheilijoiden kaveriksi profiloitunut Stubb poseerasi myös mm. kolminkertaisen olympiavoittajan Iivo Niskasen kanssa.

– Minä hommasin (asun) ja lupaan hommata jatkossakin jokaiselle ehdokkaalle, joka tulee hiihtämään, Hakola totesi.

– Munasillaan olisi ollut kylmä hiihtää. Sopii kysyä vaikka Remiltä (Lindholm), Hakola jatkoi.

Hakola ei ole työsuhteessa Hiihtoliittoon, vaan liiton ja urheilijoiden yhteiselämää säätelee urheilijasopimus. Se ei kiellä urheilijoilta poliittista toimintaa.

Asia on alkuviikosta tajuttu Hiihtoliitossa kovin kiusalliseksi ja potentiaalista tyytymättömyyttä kumppaneissa aiheuttavaksi mokaksi.

Markku Haapasalmi, Hiihtoliitto.
Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi vannotti, että Hiihtoliitto on poliittisesti sitoutumaton. Kuva: Markku Rantala / YLE

– Hiihtoliitto on ilman muuta kaikissa vaaleissa poliittisesti neutraali kansalaisjärjestö, liiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi viestitti.

Puheenjohtaja kertoi myös, että liitto aikoo myöhemmin keskiviikon aikana tiedottaa tarkasti, miten asiat Kuusamossa etenivät.

Hakola ei ole ainoa urheilumaailman nimekäs, joka on vaaleissa Stubbin joukoissa. Siellä seisovat merkittävissä positioissa myös jääkiekon A-maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ja Olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo.

Hiihtoliiton tiedote aiheesta

Hiihtoliitto tiedotti asiasta myöhemmin keskiviikkona otsikolla: ”Suomen Hiihtoliitto yhdistetty virheellisesti presidentinvaalien kampanjointiin”.

Tiedotteessa liitto korostaa olevansa poliittisesti sitoutumaton urheilujärjestö, joka ei millään tavalla osallistu ehdokkaiden kampanjointiin.

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen sanoo liiton tiedotteessa olevansa iloinen, että Rukan maailmancupissa paikalla oli useita presidenttiehdokkaita.

– Hiihtoliitto ei kuitenkaan ole ollut henkilöiden paikalle kutsuja. Eräs ehdokkaista on tiedustellut maajoukkueurheilija Ristomatti Hakolalta mahdollisutta varusteiden lainaamiseksi hiihtolenkille. Hakola on tämän järjestänyt ymmärtämättä asun luovuttamiseen liittyvää ongelmaa poliittisesti sitoutumattomalle järjestölle ja sen kumppaneille.

– Kyseessä on inhimillinen erehdys. Asia käsitellään sisäisesti Hakolan ja yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta vastaavilta virheiltä jatkossa vältytään.

Hakola puolestaan pahoittelee tiedotteessa Hiihtoliitolle ja sen yhteistyökumppaneille aiheutunutta haittaa. Tiedotteessa mainitaan, että urheilijoiden toimintaa maajoukkuetoiminnassa rajoittaa urheilijasopimus, mutta se ei kiellä urheilijoilta poliittista toimintaa.

– Luonnollisesti oma poliittinen toimintani on henkilökohtainen asiani, mutta maajoukkueen varusteiden luovuttaminen presidenttiehdokkaan käyttöön on ollut osaltani virhe, Hakola kertoo.

Päivitetty kello 17.17. Lisätty Hiihtoliiton tiedotteen sisältö.