Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) esittää aluehallitukselle henkilöstövähennyksiin liittyvien yhteistoimintaneuvottelujen aloittamista konserni- ja järjestämisen palveluissa.
Neuvottelujen piirissä olisi kaikkiaan noin 2 300 henkilöä. Arvio vähennettävien henkilötyövuosien määrästä on enintään 180. Tavoitteena on saavuttaa noin yhdeksän miljoonan euron pysyvät säästöt ensi vuoden aikana.
Varha toteaa tiedotteessa, että yt-neuvotteluissa haetaan vaihtoehtoisia säästökeinoja esimerkiksi niin, että tehtäviä voidaan jättää täyttämättä, tehtävänkuvia muuttaa tai arvioida määräaikaisten palvelussuhteiden tarvetta uudelleen. Toimenpiteenä voivat olla myös osa-aikaistamiset, lomautukset ja irtisanomiset.
– Tavoitteenamme on, että joutuisimme luopumaan mahdollisimman pienestä määrästä henkilöstöämme. Myös henkilöstökulujen säästötavoite on huomattava, ja neuvotteluissa haemme yhdessä erilaisia tapoja löytää nämä säästöt, sanoo hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen tiedotteessa.
Päätöksiä säästöjen kohdentumisesta ei ole tehty. Aluehallituksen on tarkoitus käsitellä asiaa kokouksessaan 5. joulukuuta. Sen jälkeen käynnistetään yhteistoimintaneuvottelut.
Neuvottelut käynnistyvät tämänhetkisen suunnitelman mukaan joulukuun puolessa välissä ja kestävät vähintään kuusi viikkoa.
Suunnitelmissa olevat yhteistoimintaneuvottelut liittyvät hyvinvointialueen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan 2024–2026, joka sisältää useita talouden tasapainottamiseen liittyviä toimenpiteitä.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella työskentelee kaikkiaan 23 000 henkilöä.