Päivystykset ovat pahoin ruuhkautuneita ympäri Suomea ja esimerkiksi Jyväskylän sairaala Novassa päivystyksen ongelmien pelätään johtavan kuolemantapauksiin.
Päivystysten kriisi ei kuitenkaan näy vielä Potilasvakuutuskeskuksessa, joka käsittelee potilasvahinkoilmoitukset.
Itse asiassa potilasvakuutuskeskuksen tilastojen mukaan päivystyksissä aiheutuneiden potilasvahinkojen ratkaistut ja korvatut tapaukset ovat viime vuosina säilyneet varsin tasaisesti samalla tasolla. Esimerkiksi 2019 ratkaistiin 619 tapausta ja vuonna 2022 590 tapausta.
Korvattuja potilasvahinkotapauksia päivystyksissä oli viime vuonna 153, neljä vuotta aiemmin 165.
Päivystyksissä tapahtuu noin 16 prosenttia kaikista potilasvahinkotapauksista.
Luvut eivät kuitenkaan kuvasta tämän hetkistä tilannetta, sillä potilasvahinkoilmoituksen voi tehdä kolmen vuoden sisällä vahingon aiheutumisesta, kertoo Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Elina Muukkonen.
– Tänäkin vuonna saattaa tulla esimerkiksi koronavuoteen 2020 liittyviä ilmoituksia, Muukkonen kertoo.
Diagnoosiviiveet suurin riski
Potilasvakuutuskeskus julkaisi viime vuonna raportin, joka käsittelee nimenomaan päivystysten potilasturvallisuutta.
Päivystyksissä aiheutuvissa potilasvahingoissa korostuvat diagnoosiviiveestä johtuvat potilasvahingot, joita on kolme neljäsosaa päivystysten vahingoista. Tällöin henkilö on saanut diagnoosin liian myöhään, mistä on aiheutunut hänelle vältettävissä olevia seurauksia.
– Ainakin kipua ja särkyä viiveen aikana, Muukkonen avaa minimiseurauksia.
Raportin mukaan päivystysten pahentuneet ruuhkatilanteet johtuvat jatkohoitopaikkojen puutteesta ja muiden hoitoketjun osasten ontumisesta. Samaa ovat kertoneet päivystyksen henkilökunnan jäsenet.
Vuonna 2022 julkaistun raportin mukaan tilanne on ollut nähtävissä jo vuosia ja nyt 2023 esimerkiksi Novassa tilanne on kriisiytynyt.
Raportissa nostetaan esiin myös päivystysten henkilökunnan väsymys ja huoli siitä, että etenkin pitkien vuorojen loppupuolella alentunut vireystila altistaa muun muassa virheellisille diagnooseille.
Raportissa verrataan päivystysten potilaiden asemaa lentokoneen matkustajiin, joiden on pakko hypätä kyytiin vaikka koneen pilotti ei ole nukkunut vuorokauteen, sillä töitä tehdään päivystyksissä usein kyseenalaisessa vireystilassa.