Ihmiskunnan murheet ovat pitkiä kuin surusaattueet tai leipäjonot. Mielipuolisia sotia käydään Ukrainassa ja Palestiinassa sekä eri puolilla maailmaa. Sota tuhoaa elämää, mutta se jättää myös jälkiä vuosisadoiksi ympäristöön – maahan, veteen ja ilmaan.
Vanhojen sotien jäänteitä, siis tuhoa ja romua, voi nähdä ympäri maapalloa. On sotia, joista voimme lukea historiankirjoista ja on sotia, joita seuraamme epätoivoisina mediasta tänään ja huomenna.
Missään muualla maailman merissä ei ole niin paljon radioaktiivista ydinjätettä kuin Karanmerellä.
Arktisella alueella sodan jäänteet näkyvät hylättyinä sotilastukikohtina, ydinmurtajien kalmistona ja sotaromuna. Vaarallisimmat ydinjätteet makaavat merenpohjassa.
Missään muualla maailman merissä ei ole niin paljon radioaktiivista ydinjätettä kuin Karanmerellä. Barents Observer -lehden mukaan merenpohjassa makaa yli 17 000 radioaktiivista esinettä, joita Neuvostoliitto on dumpannut sinne 1960-luvulta aina 1990-luvulle asti.
Alueella pitäisi tehdä erittäin lujasti yhteistyötä, jotta kaikista vaarallisimmat jätteet voitaisiin nostaa meren pohjasta jonain päivänä ylös.
Arktinen alue lämpenee kolmin- tai nelinkertaisesti muihin planeetan alueisiin verrattuna. Mitä kaikkea jään alta vielä saattaaa paljastua, kun se sulaa.
Osa vaarallisista reaktoreista on tarkoituksella upotettu mataliin vesiin, noin 50 metrin syvyyteen, koska kenties on ajateltu, että jonain päivänä niiden ylösnostamiseen löytyy halukkuutta ja tarvittavaa teknologiaa.
Kuolan niemimaan merten pohjassa lepää radioaktiivista jätettä sisältäviä kontteja, jotka ovat peräisin Severodvinskin telakoilta. Osa jätteestä on päätynyt mereen ydinkäyttöisten jäänmurtajien huoltotöiden yhteydessä. Ei näitä laitteita ole tehty kestämään ikuisesti merenpohjassa oleskelua. On juostu karkuun sutta, mutta vastassa on karhu.
Ylös nostamiseen liittyy lukuisia riskitekijöitä, mutta näiden ympäristölle vahingollisten jätteiden jättäminen mereen olisi ekologinen itsemurha.
Yksi tikittävä aikapommi on parinsadan metrin syvyydessä hinauksessa Kuolan niemimaalle uponnut K-159-ydinsukellusvene, jonka sisällä on saastunut reaktori, jossa on käytetty polttoaineena uraania.
Karanmeren pohjasta löytyy ainakin kuusi ympäristölle erittäin vaarallista reaktoria. Niiden nostaminen ylös merestä on arvioitu maksavan noin 300 miljoonaa euroa. Radioaktiivisen vuodon kustannuksia on vaikea arvioida, koska ne voisivat vaikuttaa meren ekosysteemiin tuhansien vuosien ajan.
”Kukaan ei tunnu tietävän, mitä seuraa, jos niitä ei nosteta. Ennen pitkää edessä noilla kalarikkailla ja herkillä arktisilla seuduilla on vääjäämättä radioaktiivinen vuoto”, kirjoittaa Markku Heikkilä Arktisen maailman jäljillä -teoksessa. Hän on seurannut arktisen alueen kehitystä yli kolmenkymmenen vuoden ajan toimittajana ja työskentelee nykyisin Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkönä.
Neuvostoliiton, kuten nyky-Venäjänkin, henkinen strategia – ”poissa silmistä, poissa mielestä” on tarkoittanut sitä, että radioaktiivista jätettä on heitetty minne sattuu.
Sotarikosten lisäksi Venäjä pitäisi saattaa vastuuseen myös rikoksistaan ympäristöä kohtaan.
Kesäkuussa 2022 Venäjän ulkoministeriön tarkoitus oli pitää yhteiskokous, jossa oltaisiin keskusteltu muiden arktisten valtioiden kanssa siitä, miten radioaktiiviset jätteet saataisiin ylös Karanmerestä.
Venäjä päätti unohtaa kaiken yhteistyön ja sen sijaan tuhota elämää omien rajojensa ulkopuolella.
Sodat loppuvat jonain päivänä. Sotarikosten lisäksi Venäjä pitäisi saattaa vastuuseen myös rikoksistaan ympäristöä kohtaan.
”Putinin johtaman maan asukkaat elävät kroonisen traumaattisen stressihäiriön kanssa ja kompensoivat sitä sallimalla imperialistisen hulluutensa”, kirjoittaa The Guardianin toimittaja Stuart Jeffries.
Monikriisien maailmassa eläminen vaatii uudenlaista psykologista kalibrointia. Paljonko maapallolle on kertynyt korjausvelkaa?
Kansainvälinen luontopaneeli IPBES arvioi, että yli kolmannes maapallon luonnosta katoaa vuoteen 2050 mennessä.
”Jos nykyään haluaa nähdä maiseman, joka on meidän maailmallemme tyypillinen ja joka on muodostunut kauniiden ihanteiden sijaan todellisten arvojemme pohjalta, ei pidä mennä kansallispuistoon vaan kaatopaikalle, kirjoittaa Finlandia-palkittu Ville-Juhani Sutinen Hajonneen maailman käyttöopas -tietokirjassa.
Ketkä tämän kaiken sotkun siivoavat ja milloin?
Johannes Roviomaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Arktisen keskuksen vieraileva tutkija.