Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lakeuden Etapin toimialueelle on tulossa uusi jätemaksutaksa – taustalla biojätteen keräyksen laajennus

Uuden jätelain myötä biojätteen keräys laajenee kaikille kiinteistöille alueittain seuraavan kolmen vuoden aikana. Käyttöön tulee samalla kaksilokeroastia.

Kaksilokeroinen jäteastia kansi auki.
Tällainen on tuleva kaksilokeroastia, jossa on oma lokeronsa biojätteelle ja poltettavalle jätteelle. Kuva: Lakeuden Etappi / Matti Hautalahti

Etapin ja Lakeuden jätelautakunnan toiminta-alueelle valmistellaan uutta jätemaksutaksaa.

Muutos kytkeytyy uuden jätelain mukaiseen biojätteen erilliskeräykseen, mikä laajenee kaikille kiinteistöille seuraavien kolmen vuoden aikana porrastetusti.

Biojätteen erilliskeräys aloitetaan ensin eli huhtikuussa Lapualla, Ilmajoella ja kanta-Kurikassa.

Pientaloissa käyttöön otetaan Etapin alueella uusi kaksilokeroastia, jossa on omat lokeronsa biojätteelle ja poltettavalle jätteelle.

Uuteen jätemaksutaksaan on lisätty maksuluokka kaksilokeroastian tyhjennykselle.

Asiakkaille on ehdotettu sopivaa jäteastiakokoa

Hinnaksi ehdotetaan esimerkiksi 240 litraiselle astialle 7,91 euroa tyhjennykseltä, mikä vastaa poltettavan jätteen osalta nykyistä 140 litran astiaa.

Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltopäällikkö Jenni Laitila kertoo, että kyselyitä uudistuksesta on tullut reilusti.

– Uudistuksesta on lähtenyt 11 000 kirjettä asiakkaille, jotka asuvat seuduilla, joissa uudistus tulee ensimmäisenä käyttöön. Etapin puhelut ovat lisääntyneet 80 prosenttia normaalista tasosta.

Kirjeissä asiakkaille on ehdotettu heidän käyttöönsä sopivaa jäteastiakokoa.

– Monesti on käynyt niin, että asiakas selviääkin pienemmällä astialla, sillä astia on saattanut olla vajaakäytöllä aikaisemmin.

Uusi hinnoittelu on myös herättänyt runsaasti kysymyksiä.

Perusmaksut nousisivat 15 prosenttia

Jätehuollon perusmaksuja esitetään korotettaviksi 15 prosenttia. Tämä tarkoittaa omakotiasujalle vajaan kuuden euron korotusta vuodessa.

Muutos maksuluokissa toisi säästöjä 3-9 asunnon kiinteistöille.

Myös poltettavan jätteen tyhjennysmaksuihin on luvassa korotuksia. Niitä perustellaan yleisen kustannustason nousulla kuljetuksissa ja jätteenkäsittelyssä.

Asukkaat saavat ottaa kantaa uusiin taksoihin tammikuun alkupuolelle asti.

Uudet taksat astuvat voimaan huhtikuun alussa.

Uudet kaksilokeroastiat ovat esillä Lapuan, Kurikan ja Ilmajoen kirjastoissa ja jäteasemilla tammikuun loppuun asti.