Tonttu löytyi sohvalta.
Syksyllä 2021 kuvaaja Mika Orasmaan vaimo Iiris katsoi televisiosta fantasiaelokuvaa Narnian tarinat: Velho ja leijona. Kun ruudulle ilmestyi Valkean velhon apuri, kääpiö Ginarrbrik, Iiris hälytti miehensä television eteen.
Orasmaa oli valmistautumassa There’s Something in the Barn -kauhukomedian kuvauksiin Norjassa. Ohjaaja Magnus Martensilta puuttui kuitenkin näyttelijä tontulle, joka terrorisoi amerikkalaisperheen joulunviettoa.
Orasmaat tajusivat, että Ginarrbrikin näyttelijä Kiran Shah on heidän etsimänsä henkilö. Martens innostui, ja tuottaja lähetti käsikirjoituksen Shah'lle lontooseen. Shah piti sitä erinomaisena.
Nyt Shah istuu helsinkiläisen hotellin aulassa ja ristii käsiään teatraalisesti. There's Something in the Barn saa Suomen-ensi-iltansa perjantaina 1. joulukuuta.
– Kiitos Mikan vaimo!
Melkein R2-D2
Kiran Shah on hypännyt uppoavan Titanicin kannelta mereen, syöttänyt Indiana Jonesille myrkytettyjä taateleita ja vaeltanut sormuksen kanssa Mordoriin. Muutama vuosi sitten BBC laski, että elokuvat, joissa Shah on esiintynyt, ovat tuottaneet noin 17 miljardia euroa.
Suurelle yleisölle 67-vuotiaan Shah’n kasvot ovat silti vieraat. Hän on on tehnyt isoimmat roolinsa joko stunttina, sijaisnäyttelijänä tai meikin ja lateksin peittämänä.
Shah syntyi Keniassa vuonna 1956 intialaistaustaiseen perheeseen. Hän varttui Nairobissa ja Mumbaissa, pelasi krikettiä ja jalkapalloa sekä katsoi ystävänsä televisiosta Bollywood-elokuvia ja amerikkalaisia länkkäreitä. Kuusivuotiaana hän löysi itsestään showmiehen.
– Aloin vitsailla setieni kustannuksella. Matkin ja liioittelin heidän käyttäytymistään. Ajattelin, että tätä minä haluan tehdä: naurattaa ihmisiä, Shah kertoo.
Ura alkoi urjeta Shah’n muutettua 17-vuotiaana Iso-Britanniaan ja liityttyä japanilaista naamioteatteria tehneeseen ryhmään.
Parikymppisenä hän sai puhelun roolittajalta, joka etsi näyttelijää valmisteilla olleeseen tieteiselokuvaan. Rooliin kiinnitetty näyttelijä oli lähtenyt tuotannosta. Elstree-studioilla Shah tapasi ohjaaja George Lucasin ja sovitti itseään R2-D2-robottiasuun.
Kenny Baker pyörsi lopulta lähtöpäätöksensä, ja ikonisen robotin rooli Tähtien sota -elokuvassa (1977) jäi Shah’lta saamatta.
– Olin pettynyt, mutta roolittaja Irene Lamb sanoi etsivänsä minulle agentin. Niin hän myös teki, ja kuukautta myöhemmin olin Candleshoe-elokuvan koekuvauksissa.
Candleshoessa (1977) Shah toimi sijaisnäyttelijänä pienelle tytölle.
Tosiaan, Shah on 126 senttiä pitkä.
Paljon tarpeettomia riskejä
Nuoren Kiran Shah’n skaala oli laaja, sillä näyttelijäntyön lisäksi hän pystyi toimimaan lapsille sijaisnäyttelijänä ja stunt-esiintyjänä. Hänet mainitaan Guinnessin ennätyskirjassa maailman lyhyimpänä stunt-esiintyjänä.
Stuntit Shah opetteli tekemällä, ja peloton asenne poiki ison profiilin työkeikkoja. Kadonneen aarteen metsästäjissä (1981) Shah näytteli pikkuroolin omilla kasvoillaan, Greystoke: Legenda Tarzanista, apinain kuninkaasta -elokuvassa (1984) hän oli simpanssi ja Legendassa (1985) Blunder-niminen fantasiahahmo.
Tähtien sota -rooleja on sittemmin tullut Jedin paluun (1983) ewokeista tuoreen Andor-sarjan ryttynaamaiseen Granikiin.
James Cameronin kanssa Shah on työskennellyt kahdesti. Aliensissa (1986) hän työskenteli lapsinäyttelijä Carrie Hennin stunttina, Titanicissa hän teki kaikki lasten stuntit. Se tarkoitti hyppimistä laivan kannelta valtavaan vesitankkiin.
Shah ei kertonut stunttikoordinaattorille, ettei hän osannut uida.
– Tajusin, että kunhan minulla on märkäpuku yllä, en huku. Tapahtui mitä tahansa, nousen aina pintaan. Olin onnekas, sillä otin paljon tarpeettomia riskejä.
Elokuvahistorian tuottoisimpia projekteja luotsannut James Cameron tunnetaan armottomasta tyylistään. Shah vahvistaa tämän.
– Hänestä tulee todella kireä ohjatessaan, ja hän purkaa kiukkunsa muihin. Meidän täytyy olla varovaisia hänen kanssaan. Mutta rentoutuneena hän on todella mukava tyyppi.
Shah’n uran isoin urakka oli vuosituhannen vaihteessa kuvattu Taru Sormusten Herrasta -trilogia. Hänen oli tarkoitus toimia sijaisnäyttelijänä Frodoa näytelleelle Elijah Woodille, mutta koska riittävän hyviä lyhytkasvuisia näyttelijöitä ei löytynyt, Shah päätyi sijaistamaan kaikkia viittä hobittia.
Tätä varten Shah’n piti opiskella jokaisen näyttelijän elekielet tarkkaan ja pystyä vaihtelemaan niiden välillä melkein lennosta. Yhden kuvauspäivän aikana hän saattoi imitoida viittä eri näyttelijää.
– Valmistautumisvaiheessa pyysin mahdollisimman paljon videokasetteja Elijah Woodista, Sean Astinista, Dominic Monaghanista ja Billy Boydista. Niitä katsoin iltaisin.
Viidennen hobittinäyttelijän, Bilboa esittäneen Ian Holmin kehonkieli oli tullut Shah’lle tutuksi jo vuoden 1984 Greystokesta.
– Tarkkailen ihmisiä paljon. Ian Holm ontui, muistin sen tarkkaan.
Kunnon rooleja lyhytkasvuisille
Kääpiöitä, tonttuja, hobitteja. Lyhytkasvuisia näyttelijöitä on perinteisesti nähty lähinnä stereotyyppisissä rooleissa fantasiahahmoina ja kummajaisina. Kiran Shah on Suomessa kauhuun ja fantasiaan keskittyvällä Night Visions -festivaalilla esittelemässä elokuvan, jossa hän näyttelee väkivaltaista tonttua.
Roolien laatu on silti parantunut, Shah sanoo. Hän kiittää ohjaaja Terry Gilliamin elokuvaa Time Bandits – Aikavarkaat (1981) kuvaston rikastuttamisesta. Elokuvassa vaatekomerosta ilmestyvä lyhytkasvuisten joukko johdattaa nuoren pojan Napoleonin ajan Ranskaan.
– Gilliam antoi lyhytkasvuisille kunnon rooleja. Studiot vastustivat sitä. Siellä ajateltiin, ettei kukaan halua nähdä kääpiöitä pääosissa. Yksi studio otti lopulta riskin – ja teki sillä rahaa.
Yhä on harvinaista, että elokuvan keskeisessä roolissa nähtäisiin lyhytkasvuinen ilman, että hahmon pituus on joko huumorin lähde tai ihmettelyn kohde. Peter Dinklage on yksi harvoista ”tavallisia rooleja” näyttelevistä lyhytkasvuisista.
Vuonna 2022 Dinklage älähti, kun Disney ilmoitti tekevänsä Lumikista uuden version oikeilla näyttelijöillä. Dinklagen mielestä studion pitäisi unohtaa tarina prinsessasta ja tämän kääpiöapureista.
Useampi lyhytkasvuinen näyttelijä närkästyi Dinklagen kommenteista ja pelkäsi työmahdollisuuksiensa vähenevän.
– Minua etoo ajatella, että tässä on seitsemän roolia lyhytkasvuisille, jotka eivät juuri saa töitä näyttelijänä, ja nyt nämä roolit ovat poissa tämän kaverin [Dinklagen] takia, näyttelijä Dylan Postl sanoi Daily Mailille.
Tulevan Lumikin apureiden näyttelijöistä lopulta vain yksi on lyhytkasvuinen. Disneyn julkaisemassa virallisessa kuvassa hahmot muistuttavat alkuperäisen Disney-animaation pottunenäisiä kääpiöitä.
Uudessa Vonkka-elokuvassa Umppa-Lumppaa, jota aiemmin näytteli lyhytkasvuinen henkilö, esittää digitaalisesti kutistettu normaalipituinen Hugh Grant. Käytäntöä on verrattu blackfaceen, jossa tummaihoisia hahmoja näyttelevät valkoiset näyttelijät.
Kiran Shah sanoo, että jos hahmot ovat lyhytkasvuisia, lyhytkasvuisten tulisi näytellä heitä. Pituutta olennaisempaa on silti se, ovatko hahmot hyviä ja kiinnostavia.
– Tärkeintä on, ettei meitä esitetä kummajaisina vaan ihmisinä.