Useille kiinteistövälitysalan yrityksille marraskuusta muodostui koko vuoden ennätyskuukausi. Uudiskohteiden myyntiin kaupan piristyminen ei ole kuitenkaan toistaiseksi vaikuttanut.
Kiinteistömaailman käytettyjen asuntojen kaupassa tapahtui marraskuun aikana kasvua lähes 20 prosenttia viime vuoden marraskuusta.
Huoneistokeskuksella kauppa kävi noin 15 prosenttia ja OP Kodilla 14 prosenttia viime vuoden marraskuuta paremmin.
Huoneistokeskuksen operatiivisen johtajan Topi Salmen mukaan asuntokaupan kiihtyminen on selvimmin nähtävissä kasvukeskuksissa kuten Tampereella, Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.
Ensiasunnon ostajat rynnistivät markkinoille
Asuntokaupan kiihtymiseen on vaikuttanut varainsiirtoverovapauden poistuminen vuodenvaihteessa. Se on saanut monet ensiasunnon ostajat liikkeelle.
Nordean ekonomisti Juho Kostiaisen mukaan korkotason vakiintumisen ja inflaation hidastumisen lisäksi ensiasunnon ostajat ovat keskeisessä roolissa asuntokaupan vauhdittumisessa.
Hän uskoo verovapauden poistumisen vaikuttavan asuntomarkkinoilla nyt myös muihin kuin ensiasunnon ostajiin tarkasteltaessa asuntokaupan ketjuuntumista. Kaupoissa syntyy ketjuja, jos kohteista tehdään vain sellaisia tarjouksia, joissa ehtona on ostajan oman asunnon myynti. Purkaantuakseen ketjuun tarvitaan siis ostaja, jolla ei ole omaa asuntoa myynnissä.
– Kun ensiasunnon ostaja ostaa asunnon, se voi tarkoittaa, että tapahtuu useampikin asuntokauppa asunnonvaihtajilta, kun tämä ketju purkaantuu sieltä alkupäästä.
Pienempien asuinhuoneistojen lisäksi ensiasunnon ostajille on tehnyt kauppansa myös omakotitalot ja rivitalohuoneistot.
Op Kodin johtajan Lasse Palovaaran mukaan omakotitalojen myynti korostui ketjun marraskuun asuntokaupoissa. Omakotitalojen kaupoissa kasvua oli marraskuussa 42 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen myyntiin.
Yhtenä tekijänä omakotitalojen suosiossa voidaan pitää sitä, että varainsiirtoverohyöty on kiinteistöjen osalta asunto-osakkeita suurempi.
– Siellä on joukossa myös ensiasunnon ostajia. Se kuvastaa sitä, että kyllä ne ensiasunnon ostajat ovat kaikenlaisista asunnoista kiinnostuneita. Ei ensiasunnon ostaja ole ollenkaan semmoinen prototyyppi, että ne ostaisivat aina pieniä kerrostaloyksiöitä tai kaksioita.
Vaikka ensiasunnon ostajien asuntomarkkina käy nyt kuumana, suosittelee Palovaara kuitenkin malttia asuntokaupoille.
– Asunnon ostamisen ja myymisen kanssa ei pidä ikinä hätiköidä, vaan kyllä hyvin rauhallisesti kannattaa harkita ja olla maltillinen. En osaltani halua sellaista viestiä välittää, että nyt on viimeinen hetki ostaa edullisesti.
Asiantuntijat arvioivat, että hintapohja on nyt saavutettu
Tällä hetkellä asuntokaupoilla vallitsee ostajan markkinat. Tarjonta ylittää kysynnän ja asuntojen hinnat ovat laskeneet jo yli vuoden ajan poikkeuksellisen jyrkästi.
OP Kodin johtaja Lasse Palovaara uskoo asuntojen hintapohjan olevan nyt saavutettu. Hän näkee käänteen hintojen nousuun olevan lähellä.
– Se mekanismi tyypillisesti menee niin, että kun kauppamäärät alkavat kasvamaan ja tulee sitä kysyntää, niin hinnatkin alkavat kääntymään semmoiselle maltilliselle nousu-uralle.
Myös Kostiainen uskoo hintojen laskun olevan takanapäin. Korkotason kehitys tulee olemaan kuitenkin suunnan näyttäjänä asuntojen hintatason määrittymisessä.
– Jos korot lähtevät laskemaan, niin se voi olla se ajuri, joka lähtee myös niitä hintoja nostamaan ylöspäin.
Pula uudiskohteista voi johtaa jopa käytettyjen asuntojen kaupan ylikuumentumiseen
Rakennusalan ahdinko varjostaa uudiskohteiden rakentamista eikä uudiskohteiden osalta asuntokaupassa näy piristymistä. Myöskään ensiasunnon ostajien aktivoituminen ei ole näkynyt uudiskohteiden kaupassa.
– Uudiskohteiden hintataso on tyypillisesti korkeampi, niin ensiasunnon ostajien asiakaskunta on nimenomaan siellä käytettyjen asuntojen markkinassa. Uudiskaupan piristyminen antaa vielä odottaa jonkin aikaa, Palovaara kertoo.
Pidemmällä aikavälillä uudiskohteiden rakentamisen haasteet voivat kuitenkin näkyä käytettyjen asuntojen markkinoiden ylikuumentumisena.
– Sen vaikutukset tulevat näkymään puolentoista vuoden sisällä, ettei ole enää sitä uudistarjontaa. Silloin voi käydä niin, että käytetyn asunnon kaupassa on jopa pelkoa ylikuumentumisesta, Salmi kertoo.
Vaikka asiantuntijat uskovat asuntomarkkinoiden pohjakosketuksen olevan toistaiseksi takanapäin, voi asuntokauppaa alkuvuodesta hiljentää ensiasunnon ostajien väheneminen. Myös talouskasvun hidastumisella voisi olla asuntomarkkinaa hillitsevä vaikutus.
– Negatiivisena puolena nyt nähdään, että talouskasvu hidastuu. Se tarkoittaa yleensä sitä, että työttömyys jonkin verran nousee ja sitä kautta saattaa jonkin verran heikentää sitä asuntomarkkinaa, Kostiainen summaa.