Muoti

Meidän mallipojat

Muotitalot haluavat nyt nuoria suomalaismiehiä. He tienaavat työllään parhaimmillaan kuin lääkäri.

Kuvat ja videot:Benjamin Suomela
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomalainen miesmalli Verner Vuorela.
Suomalaiset miesmallit.
Suomalainen miesmalli Niklas Kervinen.

Olemme Paparazzi-mallitoimiston tiloissa Helsingissä.

Kameran edessä poseeraavat Verner Vuorela, Luukas Niskanen ja Niklas Kervinen.

He ovat nyt Suomen halutuimmat kasvot maailmalla.

Niklas Kervinen, 22, oli tänä vuonna muotitalo Saint Laurentin ”sesongin poika”.

Kervinen asui kevään Pariisissa ja työskenteli viitenä päivänä viikossa Saint Laurentin sovitusmallina. Koko miesten mallisto suunniteltiin hänen vartalonsa mittojen mukaan.

Miksi muotitalo halusi juuri hänet?

– Se on varmaan ruumiinrakenteeni. Olen käytännössä täydellisissä mitoissa.

Suomalainen miesmalli Niklas Kervinen.
Niklas Kervinen uskoo, että hänen rohkea ja ulospäinsuuntautunut persoonansa on valttia mallialalla. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Paparazzin toimitusjohtajan Laila Snellmanin mukaan muotimaailman miesihanne on muuttunut viime vuosina.

Lihasten sijaan miehiltä halutaan nyt hoikkuutta.

– Muotitalojen esimerkkikoot ovat nykyään niin pieniä, että aikuinen mies ei mahdu niihin. Ei saisi olla rintalihaksia, ei hauiksia, ei mitään. Jokin aika sitten en voinut kuvitellakaan, että miehetkin voivat joutua laihdutuskuurille.

Kervinen ei silti joudu liikaa tarkkailemaan painoaan, sillä sanoo olevansa luonnostaan hoikka. Treeniohjelmassa on nyt lenkkeilyä ja joogaa.

– Salitreeni voisi tuoda liikaa massaa.

Niklas Kervinen kuvailee, millaista on kokea ulkonäköpaineita mallin työssä.

Helsinkiläinen Elina Hyvölä työskentelee kansainväliselle mallitoimisto IMG:lle. Hän etsii työkseen malleja eri puolilta maailmaa.

Hyvölän mukaan suomalaismiehissä muotitaloja kiinnostaa raffimpi ulkonäkö.

– He eivät välttämättä ole perinteisellä tavalla komeita, mutta heillä on cooli lookki.

Suomalaiset miesmallit.
Mallimiehet viettävät aikaa yhdessä myös vapaa-ajalla. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Lukion penkiltä luksusmerkin kasvoksi

18-vuotias Luukas Niskanen sai viime vuonna kesken teatteriharjoitusten Instagramissa viestiä Paparazzin edustajalta.

Pian Niskanen jo allekirjoittikin sopimuksen helsinkiläinen mallitoimiston kanssa.

Ei mennyt aikaakaan, kun ranskalainen muotitalo Louis Vuitton pyysi lukiossa opiskelevan Niskasen mainoskampanjaansa.

Suomalainen miesmalli Luukas Niskanen.
Luukas Niskanen opiskelee lukion viimeisellä luokalla. Kuva: Benjamin Suomela / Yle
Suomalainen miesmalli Luukas Niskanen.
Luukas Niskanen on vapaa-ajallaankin kiinnostunut muodista ja vaatteista ja kiertelee mielellään kirpputoreilla. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Niskanen lennätettiin muun kuvausryhmän kanssa Espanjan aavikolle, jossa kampanja kuvattiin.

Kokemus teki Niskaseen vaikutuksen.

– Se oli vielä ensimmäinen työkeikka ulkomailla. Olin varautunut siihen, että jos tulee töitä ulkomailta, niin se ei todellakaan olisi heti Louis Vuittonille.

Malleja bongataan yhä enemmän Instagramin kautta, kuten myös Niskasen tapauksessa.

Näkyvyys on valttia, ja mallien seuraajamäärillä on yhä enemmän vaikutusta siihen, kuka valitaan kampanjan kasvoksi.

Sen vuoksi muotitaloilla voi olla suurempi houkutus valita kampanjaansa sosiaalisen median vaikuttaja.

Jos somevaikuttajat päätyvät malleiksi yhä useammin, onko perinteisellä mallibisneksellä tulevaisuutta?

Snellmanin mukaan kilpailu töistä on koventunut samalla, kun palkkiot ovat pienentyneet.

Hän ei silti ole huolissaan alan tulevaisuudesta.

– Uskon, että kaikille löytyy tilaa, ja toisaalta osa asiakkaista haluaakin, että malli on anonyymi ja uusi kasvo. Niin kauan, kun tehdään vaatteita ja on mainontaa ja kaupallisuutta, tulee olemaan myös malleja.

Luukas Niskanen kertoo, miksi persoona on tärkeää mallintyössä.

Naisilla saa olla ryppyjä, miehet ovat nuorentuneet

Laila Snellman on tehnyt vuosikymmeniä töitä mallibisneksessä.

Hän on nähnyt, miten kauneusihanteet ovat muuttuneet vuosien ja sesonkien myötä.

Snellmanin mukaan muotibrändit etsivät nyt vanhempia naisia malleiksi.

– Raha liikkuu nyt vanhemmissa naisissa. Ennen oli päinvastoin, itsekin etsin vuosikymmeniä 15–16-vuotiaita tyttöjä.

Myös Elina Hyvölä on huomannut, että nykyään suurin osa malleista on täysi-ikäisiä.

– Meillä on ollut mallin uransa vasta 26-vuotiaina aloittaneita. Näin ei vielä muutama vuosi sitten ollut.

Suomalainen miesmalli Niklas Kervinen.

Elina Hyvölän mukaan moni asiakas haluaa malleja, jotka näyttävät ikäiseltään. Kuvassa Niklas Kervinen.

Rypytkin saavat näkyä.

Sen sijaan muotisuunnittelijat eivät Hyvölän mukaan ole edelleenkään kiinnostuneita normaalikokoisista ihmisistä. Kysyntää on kurvikkaille tai hoikille malleille.

Snellmanin mukaan muotitalot ovat heränneet siihen, että niiden asiakaskunta haluaa nähdä mainoskampanjoissa enemmän itsensä näköisiä malleja.

– Aiemmin Chanelin näytöksissä vaatteita esittelivät 16-vuotiaat, mutta eiväthän sen ikäiset ole heidän asiakkaitaan.

Snellmanin mukaan me too -ilmiö on muuttanut muotialaa. Monet merkit varovat nyt palkkaamasta alaikäisiä naismalleja.

Miesten kohdalla nuoruus on silti valttia.

– Tytöistä pidetään nyt enemmän huolta. Esimerkiksi Pariisin muotiviikoilla naisilla on 18 vuoden ikäraja. Kundit sen sijaan saavat olla edelleen alaikäisiä.

”Tienasin kuin lääkäri”

Niklas Kervinen kertoo Saint Laurentin keikan tuoneen hänelle mukavan summan rahaa.

Mallimaailmassa suurimmat rahasummat kääritään sovitusmallin töistä ja isoista mainoskampanjoista.

– Tienasin kuin lääkäri, mutta elin kuin köyhä opiskelija. En ollut tottunut siihen, että rahaa tulee niin paljon.

Sovitusmallien palkkiot voivat olla satoja euroja tunnissa. Kuukausitasolla sovitusmallin töistä pystyy tienaamaan tuhansia euroja.

Kervisen mukaan rahasta on helppo mennä sekaisin.

– Vaikka rahaa alkoi tulla, ymmärsin, ettei se ole vastaus ongelmiini. Olin ihan sama tyyppi edelleen, samoine ongelmineni.

Mallialalla muotinäytösten ja lehtikuvausten palkkiot ovat lähinnä nimellisiä.

Palkkiot liikkuvat sadoissa euroissa.

Suomalainen miesmalli Verner Vuorela.
Verner Vuorela pohtii, että voisi eläkepäivillään siirtyä mallintöihin Japaniin. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Näiden keikkojen avulla saadaan kuitenkin näkyvyyttä ja rakennetaan brändiä. Tavoitteena on tulla löydetyksi rahakkaammille työkeikoille.

24-vuotias Verner Vuorela ehti aloittaa mallinuransa jo ennen koronaa.

Hän sanoo, että yhdestä työkeikasta voi tienata jopa puolen vuoden palkkarahat.

Silloinkin pitäisi muistaa pitää jalat maassa.

– On oltava kiitollinen kaikista duuneista, mitä saa. Tässä työssä on helppo olla kiittämätön ja kyynistyä. Pitää vaan luottaa siihen, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa.

Vuorela on porukan konkari. Hän on ehtinyt pohtimaan mallintyön eri puolia.

Monen muun miesmallin tavoin myös hän päätyi alalle sattumalta.

– Kaveri kysyi lukiossa, voisinko joskus kuvitella tekeväni mallintöitä ja vastasin, että en todellakaan.

Seuraavana päivänä Vuorela sai Instagramissa viestin, jossa häntä pyydettiin malliksi suomalaisen muotisuunnittelijan näytökseen.

Verner Vuorela kertoo, mikä mallintyössä on parasta.

– Siitä sitten manifestoitui ura, joka on vieläkin käynnissä.

Sittemmin Vuorela on kävellyt isojen muotimerkkien, kuten Rick Owensin ja Louis Vuittonin näytöksissä ja näkynyt lukuisissa mainoskampanjoissa Suomessa ja maailmalla.

Parhaimmillaan työ mallina on tuonut tunteen, että on elossa.

– Elämä menee niin helposti sellaiseksi liukuhihnahommaksi, että ei edes tajua sitä, että kaikki vaan valuu. Jos pystyy pysähtymään ja miettimään kaikkea, mitä on saavuttanut, voi myös tajuta sen, että elää.