Aune Eloranta, 93, oli yhdeksänvuotias, kun sota alkoi. Talvi oli ankara ja kylmä. Isä oli rintamalla.
Nykyinen maailmantilanne on nostanut elävästi mieleen muistot öistä, jolloin nukkumaanmeno pelotti. Ulkona jylisivät pommikoneet.
Kemijärvellä asuneen 7-lapsisen suurperheen isä oli suojeluskuntalainen. Lapset saivat isänmaallisen kasvatuksen.
Aunella olikin palava halu pikkulotaksi, ja lottakurssille hän meni jo 11-vuotiaana. Viikon mittainen kurssi järjestettiin suuressa kartanossa. Se antoi hengähdyshetken sodasta.
Tytöistä tehtiin apulaisia muonituslotille.
– Hernekeitto ja lihakeitto oli helpointa valmistaa, vaikka lihaa ei paljoa ollut. Ei se niin hienoa ruokaa ollut, mutta sota-aikana kaikki ruoka oli hyvää, Eloranta muistelee.
Aune Eloranta oli pikkulottana jatkosodassa ja Lapin sodassa vuosina 1941–45. Hän hoiti ja muonitti suomalaisia sotilaita, jotka tulivat Sallan rintamalta ”hermoja lepuuttamaan” Isokylän nuorisoseurantalolle. Paikkaa kutsuttiin Lärväksi.
– Ei me haluttu heitä rasittaa, sotilaat olivat ansainneet levon. Sitten he palasivat rintamalle ja uudet tulivat tilalle. Se oli tällaista.
Viereisessä koulussa oli saksalaisten ylläpitämä sotasairaala ja tukikohta. Aune auttoi siellä muiden pikkulottien tapaan.
Töitä oli paljon, sillä esimerkiksi sidetarpeista oli kova puute. Kaikki käypä materiaali käytettiin, ja pikkulotat leikkasivat ja käärivät sidoksia. Sidetarpeita pyykättiin ja käytettiin uudestaan.
Pikkulottia käytettiin monenlaisissa avustavissa tehtävissä kotirintamalla. Tässä pikkulotat käärivät joululahjoja rintamalle lähetettäväksi.
Pikkulottavuosiin mahtui paljon: tunnetta tarpeellisuudesta ja ylpeyttä siitä, että voi auttaa – niin elämän hetkinä kuin kuolemankin.
Aune Elorannan pysähdyttävin muisto on, kun hän seisoi kunniavartiossa pikkutyttönä arkkurivistön edessä.
Vartiossa seisoivat naiset, sillä miehiä tarvittiin muualla. Oli kesä 1943.
Siellä oli mennyt paljon Kemijärven poikia ja lottia.
Suomen sotien lottia on elossa vajaat 600, pikkulottia reilut 3100. Vuosi sitten heitä oli 900 ja 4 000.
Lottajärjestöön kuului enimmillään yli 240 000 naista, joista 50 000 pikkulotta- eli tyttöosastoon.
Pikkulotat olivat 8–17-vuotiaita. He avustivat lottia esimerkiksi muonituksessa, leipomisessa ja sidetarpeiden käärimisessä.
Pikkulotat vain kotirintamalla – kunnes lottapula iski jatkosodassa
Talvisota syttyi vuonna 1939. Kaikki tapahtui nopeasti.
Ajatuksena oli, että pikkulottia ei lähetettäisi komennustehtäviin sotatoimialueelle, vaan he avustaisivat lottia kotirintamalla.
Sota vaati kuitenkin veronsa, ja jatkosodan aikana tilanne muuttui, kertoo Lottamuseon tutkija Miia-Susanna Koski.
– Sodan pitkittyessä, etenkin vuonna 1944 lottatyövoimasta alkoi olla iso pula. Silloin lähetettiin jo 16-vuotiaita pikkulottiakin komennukselle. Se tarkoitti lähtöä sotatoimialueelle.
Pikkulotille oli laadittu Kultaiset sanat. Aune Eloranta lausuu ne videolla.
Jatkosodan lopulla yksi vanhempien pikkulottien tärkeimmistä tehtävistä oli huolehtia evakkoon lähteneistä lapsista, vanhuksista ja sairaista.
Evakuoinnit tehtiin useammassa vaiheessa. Talvisodassa ja rauhanteon jälkeen vuonna 1940 Suomessa evakuoitiin yhteensä noin 430 000 ihmistä.
Ilman lottien tehokasta huoltoketjua evakuointi ei olisi sujunut niin nopeasti, sanoo tutkija Miia-Susanna Koski.
Evakkomatkat olivat pitkiä ja rasittavia.
Muonituspisteitä perustettiin rautatieasemille. Kun evakkojuna pysähtyi asemalla, ihmiset ruokittiin ja lääkittiin. Pikkulotat hoitivat lapsia, jotta äidit saivat hengähtää hetken.
– Usein nostetaan esiin vain kenttäsairaalan ja kaatuneiden evakuoimiskeskuksen lotat. Yksi lottajärjestön tärkeimmistä tehtävistä oli kuitenkin evakuoinnin avustaminen ja evakoiden huoltaminen.
Sota-aikana myös leikki oli lapsille tärkeää. Videossa pikkulotat laskevat kelkkamäkeä, kun ”Molotovin korppeja ei ole näkyvissä.”
Traumat jäivät, mutta ne vaiettiin
Sodan päätyttyä henkinen hyvinvointi jäi konkreettisen avun tarpeen jalkoihin.
– Varmasti lapsetkin, jotka ovat nähneet sodan, ovat traumatisoituneet, mutta asioista ei ole hirveästi puhuttu, sanoo monia lottia ja pikkulottia tavannut Lottamuseon Miia-Susanna Koski.
Ilmapiirikään ei antanut sijaa traumojen käsittelylle.
– Jos sinulla ei ole kotia eikä isää, ja äidillä ei ole työpaikkaa, silloin pitää keskittyä perusasioiden kuntoon saamiseen.
”Aina ne sodassa nähdyt asiat olivat mielessä, ja pelot tulivat uniin.”
”Se oli tällaista pitkän aikaa, mutta pikku hiljaa siitä on jotenkin päässyt yli.”
”Työ oli paras lääke.”
Aune Eloranta kertoo, miten vaikea oli ymmärtää, että saksalaisista, jotka olivat sotavuosien aikana luoneet syviä ystävyyksiä suomalaisten kanssa, tulikin yhtäkkiä vihollisia.
Se synnytti trauman, jota Aune kantaa edelleen. Saksalaiset polttivat jäljessään lähes kaiken, Aunen kotikylänkin.
Aune suree myös sitä, miten Moskovan välirauhan ehtona lottatoiminnasta piti vaieta. Hän oli kantanut pikkulottapukua suurella ylpeydellä.
Suomessa lakkautettiin rauhansopimuksen takia yli 3 000 yhdistystä, niiden joukossa myös Lottajärjestö.
Heidän tärkein viestinsä on se, että kunpa enää koskaan kenenkään ei tarvitsisi nähdä sotaa.
Miia-Susanna Koski lotista
Tutkija Miia-Susanna Koski näkee, että sotavuosien kokemukset ovat tehneet lotista ja pikkulotista suvaitsevaisia.
– Yhteiskunnassa on hyvin polarisoituneitakin mielipiteitä. Ne, jotka ovat nähneet sodan, yrittävät ymmärtää eri näkökulmia, koska heidän tärkein viestinsä on se, että kunpa enää koskaan kenenkään ei tarvitsisi nähdä sotaa.