Jutta Urpilainen (sd.) valittiin lauantaina SDP:n presidenttiehdokkaaksi Helsingissä.
Urpilainen kertoi marraskuussa olevansa käytettävissä SDP:n ehdokkaaksi.
Urpilainen on entinen valtiovarainministeri ja SDP:n puheenjohtaja. Kampanjansa ajan hän on virkavapaalla kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan komissaarin tehtävästä.
Presidentinvaali on Urpilaisen ensimmäisen. Ylen marraskuun presidenttikyselyssä Urpilainen oli ehdokkaista seitsemäntenä neljän prosentin kannatuksella.
Urpilainen on ollut SDP:n jäsen nuoresta pitäen. Vuosina 2000–2019 hän oli Kokkolan kaupunginvaltuuston jäsen. Kansanedustaja Urpilainen toimi vuosina 2000–2019.
Esitimme Urpilaiselle viisi nopeaa kysymystä.
Jutta Urpilainen, mikä on Suomen tulevan presidentin tärkein haaste?
– Rakentaa luottamusta ja sitä kautta turvallisuutta ja eheyttä suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta samaan aikaan totta kai rakentaa Suomen turvallisuutta kansainvälisesti, eli johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ilmastonmuutoksen keskellä, lisääntyvän eriarvoisuuden keskellä ja lisääntyneiden konfliktien keskellä.
Miksi juuri te sopisitte Suomen seuraavaksi presidentiksi?
– Minä olen toiminut viimeiset neljä vuotta Euroopan Unionin ulkopolitiikan ytimessä, ja sitä kautta tietenkin saanut kokemusta ulkopolitiikan johtamisesta mutta samalla luonut laajan kansainvälisen verkoston nykyisten päättäjien keskuudessa, ja uskon, että siitä kokemuksesta olisi hyötyä myös tasavallan presidenttinä. Lisäksi olen myös monissa liemissä keitetty kotimaan entinen politiikan toimija, ja sitä kautta tunnen myös suomalaisen yhteiskunnan, ja omaan vahvan arvopohjan, jolle uskon, että presidentin toimessa olisi myös käyttöä.
Milloin aloitte ajatella, että teistä tulisi Suomen seuraava presidentti?
– En muista, että olisin siitä koskaan erityisesti haaveillut, mutta puheenjohtaja Sanna Marin lähestyi minua ja pyysi harkitsemaan ehdokkuutta presidentinvaaleissa, ja sain myös paljon kannustusta viimeisen parin vuoden aikana ihan kenttäväeltä ja voi sanoa, että eri puolueidenkin jäseniltä harkita tätä ehdokkuutta, ja kyllä löysin sitten itsestäni kipinän ja palon myöskin tätä tehtävää tavoitella.
Mikä on supervoimanne, Jutta Urpilainen?
– Supervoimani on hyvät unenlahjat. Vaikka on tiukkoja paikkoja ja vaativia aikatauluja ja neuvottelutilanteita, niin en ole koskaan menettänyt yöuniani. Täytyy ehkä koputtaa puuta sille. Olen aina pystynyt nukkumaan, ja uskon, että hyvistä unenlahjoista on myöskin tasavallan presidentin tehtävässä hyötyä.
Paljonko kampanjanne maksaa ja mitä maksatte siitä itse?
– Jään palkattomalle vaalivapaalle nyt kahdeksi kuukaudeksi Euroopan komissiosta, ja sitä kautta tietenkin osallistun kampanjan budjetin kokoamiseen, mutta varsinainen vaalibudjetti tulee olemaan noin 600 000 euroa, ja siitä sitten vastaa SDP.
Haastattelun jälkeen SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi tarkensi vielä, että SDP:n osuus on 550 000 euroa, minkä lisäksi varainhankinnan tavoitteena on 50 000–60 000 euroa.