Alppihiihdon maailmancup-kausi on alkanut etenkin miesten puolella surkuhupaisasti.
Viikonloppuna Yhdysvaltojen Beaver Creekissä peruttiin perjantain ja lauantain syöksylaskut sekä sunnuntain supersuurpujottelu huonon sään takia.
Miesten maailmancupissa on pystytty laskemaan tällä kaudella vasta yksi kisa, kun Itävallan Gurglissa päästiin laskemaan mielenosoittajien kohteeksi päätynyt pujottelukisa 18. marraskuuta.
Kauden avauskisa, Söldenin suurpujottelu, peruttiin lokakuun lopussa kovan tuulen takia. Pari viikkoa myöhemmin syöksykisa Zermatt-Cerviniassa jäi käymättä, kun lumisadetta ja tuulta oli liikaa.
Naisten maailmancupissa on jäänyt laskematta kaksi syöksykisaa Zermatt-Cerviniassa.
Norjalaistähti Aleksander Aamodt Kilde harmitteli tilannetta lauantain kisan perumisen jälkeen norjalaismedia VG:lle.
– Tämä on todella surkuhupaisaa. Koska olen jo kokenut laskija, pystyn käsittelemään tämän hyvin, mutta on harmi, että nämä rännit jäävät välistä, maailmancupin kokonaiskisan vuonna 2020 valloittanut Kilde sanoi.
Norjalainen vauhtilajien valmentaja Pete Andersson kertoi, että huono onni tuntuu lannistavalta.
– Olemme olleet viisi viikkoa reissussa ilman yhtään kisaa, Andersson manasi.
Lehto suuntaa katseensa Italiaan
Suomalaisista vauhtilaskija Elian Lehdon oli tarkoitus aloittaa maailmancup-urakkansa marraskuussa Zermattissa, mutta perumisten takia kisakauden korkkaus siirtyy edelleen.
Ensimmäistä kertaa Beaver Creekissä kisaamaan valmistautuneen Lehdon mukaan lauantain ja sunnuntain peruutukset olivat sään puolesta ymmärrettäviä. Hän arvioi, että perjantaina olisi kuitenkin voitu kilpailla.
– Jos rataryhmä olisi tehnyt enemmän hommia, olisi voitu laskea. Laskulinjan ulkopuolella oli vähän liikaa lunta. Toiminta oli suoraan sanottuna avuttoman näköistä, Lehto kertoi Yle Urheilulle.
Lehto suhtautuu sääoloista johtuviin perumisiin tyynesti. Huono keli voi aina tarkoittaa sitä, ettei kisoja voida laskea.
– Onhan se todella harmittavaa, että viisi kisaa putkeen on nyt mennyt sivu suun. No, Val Gardenassa pääsee sitten syöttämään. Tykkään muutenkin lasketella siellä.
Italian Val Gardenassa lasketaan kaksi syöksykisaa ja yksi supersuurpujottelu joulukuun puolessa välissä.
Aina valmis
Kisojen käyminen alkukaudesta jäätiköillä on herättänyt keskustelua lajipiireissä, sillä jäätiköt ovat silloin usein huonossa kunnossa. Lehdon mukaan kisojen ajankohdalla ei ole hänelle merkitystä.
– Olen valmis laskemaan vaikka lokakuussa, jos Kansainvälisen hiihtoliiton pojista tuntuu siltä. Tämä kisahan on ollut viimeiset 20 vuotta täällä Beaver Creekissä. En usko, että tämä ainakaan on liian aikaisin. Laittakaa kisoja minne haluatte, niin minä lasken.
Sääoloista johtuvat perumiset eivät ole Sveitsin maajoukkueen mukana treenaavan Lehdon kuuleman mukaan aiheuttaneet sen kummempaa arvostelua.
– Enemmän varmasti Zermattin kisa on tuonut keskustelua. Näille ei nimenomaan voi mitään, varsinkaan tällaisille lumimyrskyille ja tuulille. Se, että jäätiköllä on epävakaat olosuhteet, on täysin selvää kaikille. Se tuo enemmänkin keskustelua kuin tällaiset peruutukset.
– On täysin selvää, että ihmiset haluaisivat kisoja enemmän Leville ja pohjoiseen päin.
Keskittyminen omiin asioihin
Sveitsiläisistä esimerkiksi vauhtilajien tähti Marco Odermatt ei ole päässyt vielä aloittamaan kauttaan. Suurpujottelun ja syöksylaskun hallitseva maailmanmestari Odermatt voitti viime kaudella maailmancupin kokonaiskisan. Palkintokaapista löytyy myös suurpujottelun olympiakulta Pekingistä.
Kokonaiskisan voitosta taistelevat urheilijat tarvitsevat tietyn määrän kisoja, eikä kaikille perutuille vauhtikisoille ole helppoa löytää korvaajia. Lehto ei ajattele tilanteen mahdollisia vaikutuksia kokonaiskisaan.
– Henkilökohtaisesti kysymys kokonaiskisasta ei koske minua millään tavalla – vielä. Siksi en halua siitä turhaan stressata. Tässä on ihan tarpeeksi asioita, mitä pitää omalta kohdaltani miettiä. Haluan keskittyä niihin enemmän kuin siihen, miten ykkösjätkillä menee kokonaiscup.
– Heillä on todella paljon valtaa ja he saavat luultavasti hoidettua tilanteen aika mallikkaasti.
Lehto uskoo, että ainakin pari peruttua kisaa pystytään käymään myöhemmin kauden aikana.
– Tässä vaiheessa vastaus on aina, että sitä yritetään. On itsestään selvää, että sitä yritetään. Järjestäjät yrittävät kaikkensa. Jos se ei toteudu, siitä kuuluu narinaa. Katsotaan.