Syyttäjä vaatii useiden vuosien tuomioita kahdeksalle syytetylle Airiston Helmen veropetoksista.
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa alkoi tänään pääkäsittely, jossa käsitellään Airiston Helmi -yhtiössä epäiltyjä verorikoksia. Syyttäjän mukaan yhtiö ja muut vastaajat on saanut rikoshyötynä useita miljoonia euroa.
Syyttäjät ovat nostaneet kahdeksaa henkilöä ja Airiston Helmi -yhtiötä vastaan syytteitä muun muassa törkeistä veropetoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista ja törkeistä työeläkemaksupetoksista.
Airiston Helmen pääomistaja, venäläismiljonääri Pavel Melnikoville syyttäjä vaatii viiden vuoden vankeusrangaistusta. Muille syytetyille vaaditaan 2–4 vuoden vankeusrangaistuksia. Yhdelle vastaajista vaaditaan 7–8 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.
Syytettyjen joukossa on Melnikovin lisäksi kolme Venäjän kansalaista, kolme Viron kansalaista sekä yksi Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen.
Pääsyytetty Melnikov ei saapunut maanantaina oikeuden istuntoon, mutta oikeus päätti jatkaa silti asian käsittelyä. Samalla syyttäjä luopui Melnikovin vangitsemisvaatimuksest oikeudenkäynnin aikana, jotta syytetty tulisi Suomeen.
Syyttäjä: Melnikov johti järjestäytynyttä rikollisorganisaatiota
Syyttäjän mukaan Airiston Helmen verorikokset täyttävät järjestäytyneen rikollisryhmän toiminnan piirteet. Tätä puoltavat Airiston Helmen kiinteistöiltä takavarikoidut muistilaitteet, joiden datasta on saatu laaja selvitys Melnikovin Pietarista käsin johtajaman järjestäytyneen rikollisryhmän toiminnasta ja organisaatiorakenteesta.
Syyttäjä katsoo, että organisaatio on peitekielellä ja vahvoilla tietoturvajärjestelmillä pyrkinyt salaamaan olemassaolonsa. Peitekielessä toiminnan naamiota on syyttäjän mukaan kutsuttu ”Suomen Legendaksi” ja ryhmän todellisen tarkoituksen tuntevia henkilöitä ”viisaiksi”.
Syyttäjän mukaan naamio on toteututtu ilmoittamalle Verohallinnolle yhtiön tekevän saaristossa majoitus- ja matkailutoimintaa laatimalla väärennettyjä matkustajalistoja ja myyntilaskuja.
– Todellisia rakennus- ja ylläpitokustannuksia on peitetty pimeällä palkanmaksulla ja maksamalla palkkoja peiteyhtiöiden kautta. ”Suomen Legenda” -asiakirja on sisältänyt suunnitelman liiketoimintanaamion toteuttamiseksi, haastehakemuksessa kerrotaan.
Melnikovin asunnolta on takavarikoitu ryhmän toimintaan liittyvä salakuuntelun estämiseen tarkoitettu laite, eli jammeri sekä salakuuntelulaitteiden etsintään tarkoitettu tarkastuslaite.
Melnikov kiistää kaikki syytteet. Käräjäistuntoon maanantaina osallistuneet syytetyt kiistivät Melnikovin lailla syytteet täysin.
– Paraisilla ei ole harjoitettu eikä peitelty mitään rikollista toimintaa. Airiston Helmi on ostanut Paraisten alueelta kiinteistöjä suomalaisilta myyjiltä, rakennuttanut niille avoimesti rakennuslupien mukaisesti rakennuksia ja laitureita. Yhtiö on harjoittanut pienimuotoista matkailuliiketoimintaa, toteaa puolustuksen tiedotteessa Melnikovin asianajaja Kai Kotiranta.
Verotarkastuksessa puutteita usealta vuodelta
Syyttäjän haastehakemuksen mukaan Airiston Helmen kirjanpidossa on useita puutteita kymmenen vuoden ajalta, vuodesta 2008 aina 2018 asti, jolloin viranomaiset tekivät Turun saaristossa sijaitseviin yhtiön kiinteistöihin laajan kotietsinnän.
Lisäksi yhtiö ei harjoittanut syyttäjän mukaan lainkaan todellista majoitustoimintaa, vaan asiakkaat olivat yhtiön omia työntekijöitä, Melnikovin omia työntekijöitä tai muita lähipiiriin kuuluvia tahoja. Yhtiön rahoitusta hoidettiin myös omien, henkilökohtaisten pankkitilien kautta.
Melnikovin osalta epäillään vältettyjen verojen osuuden olevan noin 2,8 miljoonaa euroa. Airiston Helmen sihteerin osalta reilu kaksi miljoonaa euroa, kahden muun syytetyn osalta kummallakin reilu miljoona euroa ja kolmen muun syytetyn osalta vältettyjen verojen osuus on kullakin noin 500 000–600 000 euroa.
Kahta syytetyistä syytetään avunannosta törkeään veropetokseen. Haastehakemuksen mukaan Airiston Helmeen palkattu työntekijä nosti useita kertoja käteistä Suomessa ulkomaisilla pankkikorteilla ja tämän vaimo, joka myös oli työntekijä yhtiössä, huolehti talousasioista yhdessä miehensä kanssa. Käteisnostoja on ollut näillä kahdella ainakin 786 280 euron arvosta, veroja on palautettu samalla aiheettomasti vajaa 740 000 euroa ja veroja on vältetty noin 1,2 miljoonaa euroa.
Huomattavaa on, että syyttäjän mukaan käteisnostoja on Melkinovin kohdalla ollut kaikkiaan 4,3 miljoonaa euroa.
Viisi syytetyistä ovat jättäneet myös maksamatta työeläkevakuutusmaksuja lähes 800 000 euron arvosta.