Kalliita sähkön hintoja viime päivinä manailleet kuluttajat saavat varautua jatkamaan sadatteluaan vielä kuukausia. Sähköpörssin hintaennuste nimittäin ennakoi kuukausittaisten keskihintojen jatkavan päälle kymmenessä sentissä kilowattitunnilta paitsi joulukuussa, niin aina helmikuun loppuun saakka ja vieläpä nousevana.
– Marraskuun toteutuneihin spottihintoihin verrattuna joulukuun futuurihinnat ovat nousemassa 37 prosenttia, sanoo sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energian pääanalyytikko Marko Pikkarainen.
Sähkönmyyntiyhtiö Väreen salkunhoitaja Risto Kinnunen puolestaan huomauttaa, että jo marraskuu oli kohtalaisen kallis verrattuna aiempaan syksyyn.
– Ja tuoreimpien sääennusteiden mukaan meillä on kylmää, vähätuulista ja vähäsateista luvassa seuraavat pari kolme viikkoa, mikä ilman muuta pitää sähkön hintaa kalliina joulunpyhiin saakka, Kinnunen kertoo.
Kylmyys lisää kulutusta. Vähätuulisuus ja -sateisuus puolestaan vähentävät sähkön tarjontaa tuuli- ja vesivoimaloista. Näiden yhteisvaikutus heijastuu hintaan.
– Sääkombinaatio lämpimämpää, sateisempaa ja tuulisempaa tietysti taittaisi hintaa alaspäin, selittää Pikkarainen hintalogiikkaa.
Mutta plussakelejä ei ole nyt luvassa ja hinnat jatkavat korkealla.
– Jos on pörssisähkösopimus, kinkunpaisto kannattaa ajoittaa ajankohtaan, jolloin vuorokauden spot-tuntihinnat ovat mahdollisimman edullisia, Kinnunen vinkkaa.
Sama pätee tietysti myös saunomiseen, piparinpaistoon ja muuhun kovaan kulutukseen.
Keväällä helpottaa
Maaliskuussa kovimmat hintapaineet alkavat helpottaa, kun sulamisvedet lisäävät vesivoiman tuotantoa ja lämpenevä sää vähentää kulutusta. Kesää kohden hintafutuurit edelleen laskevat, mutta niihin ei kannata suhtautua sataprosenttisen toteutuvina hintoina.
– Tuohon mennessä ehtii taas tapahtua vaikka mitä eli epävarmuus kasvaa, kun pitkälle tarkastellaan. Mutta siltä nyt näyttää, että talvikuukaudet mennään aika kovilla hinnoilla, Kinnunen huomauttaa.
Pikkaraisen mukaan futuurimarkkinoilla talvet hinnoitellaan yleensä kalliimmiksi kuin kesät.
– Mutta vuosista riippuen kesälläkin voi olla todella kalliita kuukausihintoja. Näin oli esimerkiksi elokuussa 2022, Pikkarainen muistelee.
Eikä unohtaa sovi jyrkkiä vaihteluja sähkön vuorokausi- ja tuntihinnoissa. Vuoristoratakyytiä on luvassa jatkossakin.
– Päivä- ja tuntihinnat sahaavat juuri siksi, että päivälämpötilat ja tuulivoimamäärät heiluvat merkittävästi. Sitä kautta meillä on todella paljon riippuvutta sähköntarjonnassa ja kysynnässä, joka sitten vaikuttaa siihen hintaan.
Pikkaraisen mukaan se on valitettavaa, mutta toisaalta mahdollisuus.
– Jos on kykyä säätää omaa kulutusta, se luo mahdollisuuden hyödyntää matalampia hintoja.
Futuurit näyttävät suuntaa
Oheinen grafiikka näyttää ennustetta sähkön kuukausittaiselle keskihinnalle tulevaisuudessa. Ne ovat siis arvioita: voivat mennä pieleen tai osua täysin kohdalleen. Mutta ammattilaisetkin pohjaavat niihin omissa näkemyksissään ja luottavatkin.
– Kyllä se on paras ennuste sähkön hinnasta, mitä on tällä hetkellä saatavana markkinoilta, Väreen Kinnunen sanoo.
Kinnusen mukaan kyse on sähkönmyyjien ja -ostajien välisen kaupankäynnin kautta syntyvästä hintaennusteesta.
– Ne eivät ole mitään laskennallisia tai keksittyjä hintoja, vaan ihan aitoja kauppoja, joiden pohjalta futuurihinta määrittyy.
Tämän jutun keskustelu suljettu etuajassa moderoinnin ruuhkautumisen vuoksi.