Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen yt-neuvottelut käyntiin: muutoksia työnkuviin ja tekijät potilastyöhön

Valtion tiukka talouskuri vaatii hyvinvointialueita tehostamaan toimintaansa. Etelä-Pohjanmaalla säästötavoite on 56 miljoonaa euroa, josta siivu otetaan myös henkilökunnasta.

Potilas sängyssä makaamassa ja lääkäri pitää hänen kädestään kiinni.
Työntekijöitä halutaan siirtää varsinaiseen potilastyöhön. Osa tehtävistä voi myös kokonaan lakata. Arkistokuva. Kuva: Timo Metsäjoki / Yle

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen yt-neuvottelut pääsevät käyntiin tiistaina 5.12. Hyvinvointialueen hallitus päätti yt-neuvotteluista jo marraskuun alkupuolella.

Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä eli jopa 11 000 työntekijää.

Luottamuselimissä hyväksytyn uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelman mukaan henkilöstön työnkuviin sekä työskentelypisteisiin voi tulla muutoksia. Jotkin työtehtävät voivat myös kokonaan päättyä.

Toisaalta osa muutoksista voi hoitua eläköitymisten kautta, sillä eläköityminen on hyvinvointialueella voimakasta tulevina vuosina.

Yt-neuvotteluissa tarkastellaan myös tehtäviä, jotka eivät ole lakisääteisiä. Lisäksi tutkitaan mahdolliset päällekkäisyydet tehtävissä ja myös johtamisjärjestelmää niin, että mahdollisimman paljon henkilökuntaa vapautuisi varsinaiseen asiakas- ja potilastyöhön.

Ohjelma tähtää 56 miljoonan euron kokonaissäästöihin ja se pitää sisällään vähintään yhden miljoonan euron säästön henkilöstökustannuksista.

Hyvinvointialueiden on löydettävä tasapaino talouteensa vuoteen 2026 mennessä. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue tulee tänä vuonna tekemään noin 40 miljoonaa euroa alijäämäisen tuloksen.