Helsinkiläisen Fisher King -tuotantoyhtiön konkurssi heijastuu suoraan Yleisradion ohjelmistoon. Yle tilasi viime keväänä Fisher Kingiltä jatkoa Helsinki-syndrooma -jännityssarjaan, josta tuli hitti syksyllä 2022. Miikko Oikkosen luoman sarjan päärooleissa nähdään Peter Franzén, Oona Airola ja Taneli Mäkelä.
Uuden kauden piti tulla katsottavaksi loppuvuonna 2024.
– Tilanne on hankala ja ikävä. Puhumme varmasti kuukausien myöhästymisestä, Yle Draaman päällikkö Jarmo Lampela arvioi.
Hän uskoo, että kakkoskauden julkaisun ajankohta on paljolti kiinni siitä, ” kuinka aktiivisesti konkurssipesän hoitaja toimii”.
– Uskoisin, että muillakin on intressejä sarjan valmiiksi saattamiseen. Se mahdollistaa sarjan kansainvälisen myynnin ja levityksen, jolloin siitä olisi mahdollisesti tulossa tuottoja myös konkurssipesään, Lampela toteaa.
Uusi, kuusiosainen tuotantokausi kuvattiin tänä syksynä, ja sarjan jälkityöt ovat alkaneet. Lampela arvioi, että niihin menee ainakin 4–5 kuukautta.
Taloudellinen tilanne tarkistettiin etukäteen
Fisher King -tuotantoyhtiöllä on Helsingin käräjäoikeuden mukaan noin kolme miljoonaa euroa velkaa.
Yle tarkisti Lampelan mukaan Fisher Kingin taloustilanteen ennen kuin sopimus Helsinki-syndrooman kakkoskaudesta tehtiin. Yle tekee tuotantosopimuksen tuotantoyhtiön kanssa noin puoli vuotta ennen kuin sarjan kuvaukset alkavat.
– Loppukevään 2023 tuloskunto oli sellainen, että sopimus oli mahdollista tehdä, Lampela toteaa.
Hän ei usko, että tänään tiistaina konkurssiin asetetun Fisher Kingin vaikeudet olisivat johtuneet Ylen tilaamasta sarjasta.
– Vaikeudet eivät varmasti johdu yhdestä tuotannosta, joka on edennyt lähes suunnitellun mukaisesti.
Fisher King tuotti myös Suomen kalleimman tv-sarjan Estonia, joka julkaistiin lokakuussa. Se on C Moren, ruotsalaisen TV4:n ja MTV:n mittava yhteistuotanto. Sarjan budjetti oli noin 15 miljoonaa euroa.
– En tietenkään osaa sanoa, vaikuttaako se tähän.
– Vai onko taustalla pääomistajan pohjoismaisten toimien uudelleen organisointi tai jopa alasajo, Lampela spekuloi.
Fisher Kingin toimitusjohtaja Matti Halonen kertoi Ylelle olevansa erityisen pahoillaan yhtiön alihankkijoiden puolesta.
Lampelalla on pitkä kokemus tv-sarjojen tilaamisesta. Hänen arvionsa mukaan Helsinki-syndrooman kokoinen sarja työllistää 10–20 alihankkijaa aina cateringista näyttelijöitä välittäviin agentuureihin.
Helsinki-syndrooman ensimmäinen kausi löytyy Yle Areenasta.