Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Riitaisalta näyttäneen valiokunnan mietinnöt sosiaaliturvasta tulivat julki: oppositiopuolueilta vastalause

Riitaisana näyttäytynyt sosiaali- ja terveysvaliokunta sai valmiiksi loputkin mietinnöt budjettilaeista.

Krista Kiuru eduskunnassa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, SDP:n Krista Kiuru (vas.) ja varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) kuvattiin valiokunnan kokoushuoneen ovella eduskunnassa Helsingissä 1. joulukuuta 2023. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
  • STT-Yle

Oppositiopuolueiden kriittisyys hallituksen kaavailemia leikkauksia kohtaan näkyy myös etuuksien indeksijäädytyksiä ja työttömyysturvan leikkauksia koskevissa mietinnöissä. Riitaisana näyttäytynyt sosiaali- ja terveysvaliokunta sai maanantai-iltana valmiiksi mietintönsä niitä koskien.

Mietinnöt julkaistiin tiistaina. Voit lukea ne täältä, täältä ja täältä.

SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton vastalauseessa esitetään, ettei sosiaaliturvaetuuksiin tehdä indeksijäädytyksiä. Jäädytykset tarkoittavat käytännössä leikkauksia etuuksiin, sillä etuuksien ostovoima heikkenee, kun esimerkiksi ruoka kallistuu. Jäädytykset koskevat muun muassa työttömyysturvaa, yleistä asumistukea ja opintorahaa.

Vastalauseessa toistetaan puolueiden näkemys siitä, että hallitus tekee useita mittavia perusturvaleikkauksia, jotka kohdistuvat samoihin ihmisiin ja perheisiin ja kasaantuvat tulevaisuuteen. Esitykset on SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton mukaan lisäksi tehty ilman riittäviä yhteisvaikutusarvioita.

Keskustan valiokuntaryhmä sen sijaan kannattaa lakiesitystä mutta kantaa huolta sen mahdollisista vaikutuksista lapsiperheisiin ja pienituloisiin naisiin. Lisäksi se kiinnittää huomiota siihen, että indeksijäädytykset tulevat kasvattamaan hyvinvointialueiden menoja.

”Rakentavat matalapalkkayhteiskuntaa”

SDP:n, vihreiden, keskustan ja vasemmistoliiton edustajat jättivät työttömyysturvan leikkausta koskevaan mietintöön yhteensä kolme vastalausetta. SDP ja vasemmistoliitto ehdottavat työttömyysturvaa koskevien lakiehdotusten hylkäämistä. Muutokset lisäisivät niiden mukaan ylisukupolvista köyhyyttä ja eriarvoisuutta merkittävästi sekä rakentaisivat Suomesta matalapalkkayhteiskuntaa.

Keskustaa huolettaa työttömyysturvaleikkausten vaikutus lapsiin ja perheisiin. Hallitus on esimerkiksi poistamassa lapsikorotukset työttömyysturvasta. Myös vihreiden ainoa jäsen Bella Forsgrén esittää huolensa säästöjen kohdistumisesta lapsiin ja perheisiin.

Esitykset ovat osa hallituksen kaavailemia heikennyksiä sosiaali- ja työttömyysturvaan.

Riitaisa valiokunta sai perjantaina valmiiksi asumistuen heikennyksiä koskevan mietintönsä. Alun perin valiokunnan oli määrä saada perjantaina valmiiksi myös kaksi muuta etuuksien leikkauksia koskevaa mietintöään, mutta niiden valmistuminen lykkääntyi työn hitaan etenemisen vuoksi.

Katso, miten sote-valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) kommentoi maanantaina: