Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ruoka-avun tarve kasvaa jatkuvasti, Operaatio Ruokakassi pystyy järjestämään silti joulujuhlan Turussa

Turun Logomossa pöytä on katettuna aatonaattona 800 ruokailijalle.

Vähävaraisten joulujuhla Turun Logomossa 23.12.2022.
Vähävaraisten joulujuhla Turun Logomossa 23.12.2022. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Operaatio ruokakassi järjestää tänäkin vuonna joulujuhlan vähävaraisille ja yksinäisille Turussa.

Rahoituksen varmistaminen on ollut hankalaa. Ruoka-avun tarve kasvaa jatkuvasti. Tilanne on ollut poikkeuksellisen vaikea.

Joulun aatonaattona juhla järjestetään kuitenkin 800 ruokailijalle 26:nnen kerran.

Parhaillaan on käynnissä joululahjakeräys. Sen avulla alle 18–vuotiaat juhlijat saavat lahjan.

Turun kaupunki, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, LähiTapiola Varsinais-Suomi, OP Turun seutu ja Turun Osuuskauppa ovat myöntäneet avustuksia ja lahjoituksia.

– Nämä avustukset ja lahjoitukset ovat olleet pelastuksemme, ja olemme kiitollisia siitä, että pystymme tänäkin vuonna tuomaan joulun iloa niille, jotka sitä eniten tarvitsevat, kertoo toiminnanjohtaja Julia Lastunen järjestön tiedotteessa.