EU:n lainsäätäjät ja jäsenmaiden hallitukset yrittävät edelleen päästä sopuun uuden tekoälyteknologiaa koskevan lainsäädännön yksityiskohdista.
Osapuolet kokoustivat asiasta viimeksi eilen yömyöhään asti. Keskiviikkona alkaneet neuvottelut venähtivät lopulta 17 tunnin mittaisiksi.
Uutistoimisto Reutersin mukaan osapuolet solmivat varhain torstaiaamuna väliaikaisen sopimuksen siitä, miten nopeasti kasvavien generatiivisien tekoälysovellusten, kuten ChatGPT:n käyttöä tulisi säännellä. Sopimuksen yksityiskohdista ei toistaiseksi ole tietoa.
Reutersin haastattelemien virkamieslähteiden mukaan kyseessä oli yksi suurimmista esteistä lopullisen sopimuksen syntymiselle.
Tekoälyn käytöstä valvontatarkoituksiin neuvotellaan yhä. EU:n lakimiehet tahtovat kieltää tekoälyn käytön biometristä valvontaa varten. Useat unionin jäsenmaiden hallitukset ovat kuitenkin toivoneet sääntöön poikkeuksia kansallista turvallisuutta, maanpuolustusta ja sotilastoimintaa koskevissa tapauksissa.
Tekoälyä koskevasta lainsäädännöstä on neuvoteltu EU-tasolla vuodesta 2019 lähtien. Nopeasti edistyvän teknologian vuoksi osapuolten on ollut vaikea päästä asiassa yhteisymmärrykseen.
EU:n mahdollinen lakiluonnos voisi toimia malliesimerkkinä muille maille, jotka niin ikään kamppailevat yleistyvän tekoälyteknologian sääntelyn kanssa.
Lähde: Reuters