Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Haikon Kartanon perustaja on kuollut – Satu Tiivola oli tyyli-ikoni, joka raivasi naisten tietä bisnesmaailmaan

99-vuotiaana kuollut Satu Tiivola aloitti uransa nuorena juoksutyttönä ja eteni yritysjohtajaksi, jolla oli aikaa myös asiakkailleen.

Harri Holkeri, Satu Tiivola ja Mika Tiivola Linnan juhlissa vuonna 1984.
Satu Tiivola osallistui vuoden 1984 Linnan juhliin miehensä Mika Tiivolan (oik.) kanssa. Kuvassa vasemmalla Harri Holkeri. Kuva: Martti Juntunen / Yle

Suomen liput laskeutuivat tänään 7. joulukuuta puolitankoon Haikon kartanossa. Haikon kartanon hotellin perustaja, kauppaneuvos Satu Tiivola, kuoli viime yönä 99-vuotiaana.

Sipoossa 1. syyskuuta 1924 syntynyt Tiivola oli yksi 1900-luvun tunnetuimmista suomalaisista naisyrittäjistä.

Helsingin Arabiassa varttunut Tiivola aloitti ennen sotavuosia nuorena juoksutyttönä Ilmari Wall-Hakalan tekstiililiikkeessä ja eteni nopeasti myymälänhoitajaksi.

Tiivolan ensimmäinen oma vaatetusliike Helsingin keskustassa hankittiin vuonna 1950 hänen aviomiehensä, ravintolayrittäjä Leo Vuoriston veikkausvoitoilla. Suomen Kansallisbiografiassa kerrotaan, että Vuoristo oli jättänyt jalkapallotuloksista harvinaisen veikkausrivin, jossa oli miltei pelkkiä rasteja eli tasapelejä.

Tiivola uudisti Helsinkiläinen Muotihuone Oy:n ja kasvatti sen ketjuksi. Sodanjälkeisessä Suomessa vaatteille oli suurta kysyntää.

Vuonna 1952 Tiivola perusti Helsingin olympialaisten yhteyteen Suomen ensimmäisen hampurilaisravintolan Broadwayn, vuonna 1955 taas naisten alusvaatteisiin erikoistuneen Lollo-myymäläketjun. Menestysliikkeen nimi tuli elokuvatähti Gina Lollobrigidalta.

Tiivola myös uudisti muun muassa Porvoon Seurahuoneen ja Espilän.

Merkittävä perheyritys

Tiivolan ja Vuoriston yritys arvioitiin 1970-luvun alussa pohjoismaiden suurimmaksi perheomisteiseksi hotelli- ja ravintolaketjuksi. Muun muassa Helsingin Adlon ja Kaivohuone, Seurahuone hotelleineen sekä J. L. Runeberg -laiva kuuluivat ketjuun.

Vuonna 1965 pariskunta hankki Porvoosta Haikon kartanon ja kunnostutti Armas Lindgrenin suunnitteleman päärakennuksen. Kartano avattiin hotellikäyttöön vuonna 1966. Kun Vuoristo kuoli vuonna 1973, Tiivola nousi perheyhtiön toimitusjohtajan paikalle.

Vuonna 1975 Tiivola meni naimisiin Suomen Yhdyspankin pääjohtajan Mika Tiivolan kanssa. Hän jatkoi perheyrityksen johdossa, mutta hoiti samalla pankin pääjohtajan puolisolle kuuluneita edustustehtäviä. Mika Tiivola kuoli vuonna 1994.

Satu Tiivola kullanvärisessä paljettiasussa Linnan juhlissa vuonna 2004.
Satu Tiivola osallistui Linnan juhliin näyttävässä kultaisessa asussa vuonna 2004. Kuva: Yle

Vuonna 1983 perheyhtiön toimitusjohtajaksi nimettiin Tiivolan ja Vuoriston poika Veikko Vuoristo. Vuoristo-yhtiön toiminta keskitettiin 1980-luvulla Haikkoon, josta kehitettiin suosittu kylpylä- ja kongressikeskus.

Satu Tiivola jatkoi pitkään perheyhtiön hallituksen puheenjohtajana ja johti myös Albert Edelfeltille omistettua säätiötä. Vuonna 1977 hän sai kauppaneuvoksen arvon.

Elegantti äitihahmo

Tiivola tunnettiin eleganttina henkilönä, joka esiintyi tyylikkäissä muotiluomuksissa muun muassa Linnan juhlissa.

Vuonna 2016 Haikon kartanolla järjestettiin hyväntekeväisyyskirpputori, jossa myytiin pois paitsi hotellin irtaimistoa myös Tiivolan vaatekokoelman aarteita.

Kauppaneuvoksen lempimerkkejä olivat Yves Saint Laurent, Chanel ja Escada.

Haikon kartanon Facebook-julkaisussa Tiivolaa kuvaillaan määrätietoiseksi johtajaksi, mutta ennen kaikkea lämpimäksi äitihahmoksi ja esikuvaksi:

– Jokaisella haikkolaisella on henkilökohtainen tarinansa lukuisista kohtaamisista Satu Tiivolan kanssa, ja nuo muistot tulevat säilymään ajatuksissamme osana Haikon historiaa. Viimeisinä vuosinaankin hän mielellään pysähtyi vaihtamaan kuulumisia asiakkaiden kanssa Haikossa.

Katso alta Satu Tiivolan pitkä tv-haastattelu vuodelta 2004.

Satu Tiivolaa haastateltiin Itse asiassa kuultuna -ohjelmaan vuonna 2004.