Helsingin kaupungin suunnitelmat suojata Havis Amanda -veistos kansanjuhlien aikana umpinaisen laatikkomaisen rakenteen sisään saa kaupunkilaisilta hieman paremman vastaanoton kuin ensimmäinen ehdotus.
– Parempi tuo on kuin se rautahäkkiversio, mutta olisi voinut olla ilman suojiakin, Markus Roukala sanoo.
– On se parempi kuin se vankila, mihin Manta aiottiin laittaa, toteaa puolestaan Vesa Engdahl.
Helsingin kaupungin uudet suunnitelmat saavat kannatusta myös taidehistorioitsijalta.
– Jos alkuperäinen veistos halutaan säilyttää paikallaan ja kokemus on osoittanut, että se on pakko suojata tiettyinä päivinä. Jokin tämän tyyppinen ratkaisu siihen on tehtävä, sanoo taidehistorian professori Ville Lukkarinen Helsingin yliopiston kulttuurien osastolta.
Aiemmin testatut kevyemmät seinämät eivät estäneet kiipeilemistä patsaan päälle.
Suoja on Lukkarisen mielestä kuitenkin aina väliaikainen. Hän painottaa, että se on paikallaan korkeintaan noin kaksi kertaa vuodessa kulttuuriperinnön säilyttämiseksi.
Taidehistorioitsija: ”Uusi suoja on ihan kelvollinen”
Lukkarinen pitää tätä uutta vaihtoehtoa huomattavasti miellyttävämpänä kuin ”häkkiversiota”, joka loi hänestä vääränlaisia, vankilamaisia ja epämiellyttäviä mielikuvia.
– Uusi suoja on ihan kelvollinen. Vaikea keksiä parempaa ratkaisua. Kuvan perusteella ihan hyvä idea, hän toteaa.
Lukkarisen mukaan yleistä keskustelua on herättänyt eniten ajatus koko suojan rakentamisesta. Se on hänestä suurempi kysymys.
Havis Amanda, tutummin Manta, on helsinkiläisille kaupunkikuvallisesti tärkeä elementti.
– Veistosta on vaalittava vähän samaan tapaan kuin lasivaaseja, jotka nostetaan pienten lasten kyläillessä vähän ylemmäksi ja nostetaan takaisin vieraiden lähdettyä, Lukkarinen pohtii.
Lukkarinen muistuttaa, että esimerkiksi Italiassa on vaihdettu kopioita alkuperäisten tilalle, tosin sääolosuhteiden vuoksi. Esimerkiksi Rooman Marcus Aureliuksen -ratsastajapatsas on korvattu kopiolla, mutta sitä ei Lukkarisen mielestä asiantuntijakaan erota alkuperäisestä.
– En ota kantaa nyt kopiokysymykseen. Tärkeintä on, että alkuperäinen säilyy, Lukkarinen painottaa.