BRYSSEL Venäjältä jäädytettyjen varojen tuottoja tulisi käyttää Ukrainan jälleenrakentamiseen. Näin linjaa EU-komissio tänään antamassaan esityksessä.
Komission ehdotus koskee Venäjän keskuspankilta jäädytettyjä varoja, joita on EU:ssa yli 200 miljardin euron arvosta. Isoa enemmistöä varoista säilytetään belgialaisessa Euroclear-arvopaperikeskuksessa.
Ajan myötä varoille on kertynyt tuottoa, joka on kasvattanut pääoman arvoa. Tulevaisuudessa jäädytetyistä varoista saatuja tuottoja voisi käyttää Ukrainan hyväksi.
Ehdotuksen mukaan arvopaperikeskukset velvoitettaisiin rekisteröimään ja hallinnoimaan jäädytetyistä varoista saatuja tuloja jotta nämä voidaan tunnistaa kirjanpidossa.
Tuottoja ei saisi tämän jälkeen ohjata osakkeenomistajille tai muille kolmansille osapuolille.
Myöhemmin näitä tuottoja voisi käyttää myös Ukrainan jälleenrakentamiseen. Tämä vaatisi kuitenkin erillisen esityksen komissiolta ja jäsenmaiden hyväksynnän.
Juridisesti vaikea kysymys
Venäjältä jäädytettyjen varojen hyödyntämistä on vaadittu Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan alusta alkaen. Asiasta päättäminen on kuitenkin ollut vaikeaa EU:lle.
Taustalla on ennen muuta huoli omaisuuden suojasta, ja siitä, että euroalue säilyy luotettavana ja houkuttelevana investointikohteena.
Komission esitys ei nytkään puuttuisi itse pääomaan, vaan ainoastaan niiden synnyttämiin tuottoihin.
Arvio tuottojen takavarikoimisen taloudellisista vaikutuksista ei täten ole päätähuimaavia. EU-puheenjohtajamaan Espanjan arvion mukaan takavarikointi voisi tuottaa EU:lle 15–17 miljardia euroa vuoteen 2027 mennessä.
Vaatii jäsenmaiden yksimielisyyden
Seuraavaksi komission esitys siirtyy EU-maiden käsiteltäväksi. Jäädytettyjen tuottojen takavarikointi vaatisi jäsenmaiden yksimielisen hyväksynnän.
Suomi on kiirehtinyt päätöstä jäädytettyjen varojen takavarikoimiseksi. Lokakuussa kokoontuneet EU-johtajat vaativat niin ikään komissiota puuttumaan jäädytettyihin varoihin.
Useilla mailla on kuitenkin ollut varauksia jäädytettyjen varojen takavarikointiin liittyen. Isoin kysymysmerkki on Unkari, joka jarruttaa myös muita Venäjään ja Ukrainaan liittyviä päätöksiä.
Komissio ei julkaissut esityksen sisältöä ennen asian siirtämistä EU:n ministerineuvoston käsittelyyn.
Tämä on linjassa aiempien pakotepäätösten kanssa, joiden yksityiskohtia ei ole julkaistu käsittelyvaiheessa.
Voit kommentoida aihetta keskiviikkoon 13. joulukuuta klo 23 asti.