Puuvillaisia poistotekstiilejä ja puuntähteitä voidaan hyödyntää vedenpuhdistuksessa.
LUT-yliopiston väitöstutkimuksessa selvisi, että puuvillaisista poistotekstiileistä ja maa- ja metsätalouden sivutuotteista voidaan valmistaa vedenpuhdistuksessa käytettäviä kalvosuodattimia.
– Kun suodatinkalvoja valmistetaan kierrätetystä selluloosasta, kuidun arvo kasvaa ja se voidaan käyttää kokonaan hyödyksi, kertoo aiheesta väittelevä Anastasiia Lopatina.
Ultrasuodatuskalvot pystyvät poistamaan vedestä taudinaiheuttajia ja lisäävät näin veden puhtautta ja turvallisuutta. Puhdistusprosessissa ei tarvita myöskään ylimääräisiä kemikaaleja.
LUT-yliopiston tiedotteessa kerrotaan, että jätekuidun uusiokäyttö säästää luonnonvaroja, ja biopohjaiset materiaalit ovat hajotessaan vähemmän haitallisia tai jopa haitattomia ympäristölle. Kierrätyskuitupohjainen raaka-aine parantaa vedensuodatuskalvojen saatavuutta ja niiden valmistuksen kustannustehokkuutta sekä edistää kiertotaloutta.
Poistotekstiilien kierrätys on nykyään pakollista, mutta tekstiilikuiduille on keksitty uusiokäyttöä vain rajallisesti. Kierrätyksen sijasta suuri osa tekstiilijätteestä päätyy energiantuotantoon. Poistotekstiileille etsitään kuitenkin jatkuvasti uusia, hyödyllisiä käyttökohteita.
LUT-yliopisto tunnetaan Suomen laajimpana vedenkäsittelyn tutkimuskeskittymänä.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä kuva, video tai vinkki osoitteeseen lappeenranta@yle.fi. Maksamme julkaistuista kuvista ja videoista palkkion.