Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lahti alkaa sijoittaa kassavarojaan pörssiosakkeisiin – lähes puolet valtuustosta vastusti

Kaupunki asetti isot tuotto-odotukset valtuuston hyväksymässä talouden tasapainottamisohjelmassa. Nyt melkein puolet valtuustosta alkoi jarruttaa, kun selvisi mitä se tarkoittaa.

Kuvassa on logokyltti, jossa on valkoiset kirjaimet. Taustalla on tori ja siellä koristeltu joulukuusi.
Lahti uudisti sijoittamisen periaatteensa valtuustossa maanantaina 11.12.2023. Kuva on otettu Lahden joulutorilta. Kuva: Petri Niemi / Yle

Lahden kaupunki alkaa sijoittaa kassaylijäämäänsä pörssiosakkeisiin. Uusien periaatteiden mukaan osakkeisiin voidaan sijoittaa jopa 75 prosenttia kassaylijäämästä.

Valtuusto päätti sijoitustoiminnan merkittävästä muutoksesta maanantaina 11. joulukuuta äänin 31–28. Moni valtuutettu jätti asiasta eriävän mielipiteensä.

SDP:n valtuutettu Ulla Vaara esitti asian palauttamista valmisteluun. Hän halusi sijoitusten ylärajaksi 25 prosenttia kassaylijäämästä 75 prosentin sijaan.

– Meidän valtuutettujen on muistettava, että mahdollisten tappioiden loppumaksaja on lahtelainen veronmaksaja, sanoi Vaara valtuustolle.

Vaara hämmästelee täyskäännöstä kaupungin sijoitustoiminnan periaatteissa. Vuosi sitten toukokuussa hyväksyttyjen periaatteiden mukaan kaupunki ei sijoita kassavaroja osakkeisiin tai arvopapereihin, joiden hinta määräytyy osakemarkkinoiden perusteella.

Nyt uudet periaatteet tulivat vaivihkaa talouden tasapainottamisohjelman vanavedessä. Ulla Vaaralle tämä selvisi vasta viime viikolla valtuuston esityslistalta.

– Kun luin tämän, ajattelin, että ei voi olla mahdollista. Me vasta olimme päättäneet rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteista vuonna 2022. Nyt on aivan valtava ero tapahtunut vuodessa.

Ulla Vaara ihmettelee kireää aikataulua ja isoja riskinottoa veronmaksajien rahoilla

Vähemmistöön jääneet valtuutetut karsastavat isojen riskien ottamista veronmaksajien rahoilla.

– Varmasti ihan ketä tahansa huolettaa, jos me lähdemme näin paljon sijoittamaan kassaylijäämästä. Minua ei huoleta se, etteikö voitaisi jotain sijoittaa hajautetusti, mutta näin suuri osa, 75 prosenttia, on mielestäni aivan liian paljon kuntalaisten yhteisistä varoista, sanoo Vaara.

Äänestysluettelo kertoo, että jaa-ääniä on 31 ja ei-ääniä 28.
Lahden valtuusto päätti äänin 31-28 uusista sijoitustoiminnan periaatteista. Kuvakaappaus valtuuston verkkolähetyksestä 11.12.2023. Kuva: Lahden kaupunki

Suurin osa SDP:n ryhmästä äänesti kaupunginhallituksen esitystä vastaan. Hajontaa oli myös muissa ryhmissä. Ville-Veikko Elomaata (ps.) epäilyttää veronmaksajien rahoilla spekulointi.

– Veronmaksajien rahoilla ei paljon kannattaisi riskisijoittamista harrastaa. Kymi Ring on tietysti ääriesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun veronmaksajien rahoilla tehdään spekulatiivisia sijoituksia hyvin suurella riskillä, sanoo Elomaa.

Ville-Veikko Elomaan (ps.) mielestä energiayhtiön säilyttäminen olisi vakaampi sijoitus kuin pörssiosakkeet

Minerva Kastehelmi (vihr.) on samoilla linjoilla.

– Kun julkisella rahalla sijoitetaan, niin riskienhallintaan voitaisiin käyttää enemmän huomiota. Tiedän, että isolla riskillä voidaan saada isoja voittoja, mutta julkisella rahalla se ei ole ydintehtävä, sanoo Kastehelmi.

Kastehelmi pelkää, että kaupunki hakee sijoittamisella liian ”helppoa” ratkaisua talouden tasapainottamiseen. Hän epäilee, että tuotto-odotukset nousivat suureksi, kun veronkorotukset rajattiin heti pois keinovalikoimasta.

Minerva Kastehelmi (vihr.) varoittelee isojen riskien ottamisesta

Valtuutetut kritisoivat myös päätöksenteon aikataulua. Mielipiteiden vaihtoon tai poliittiseen keskusteluun ei juuri jäänyt aikaa. Valtuutetuilla oli kaksi arkipäivää viime viikolla aikaa perehtyä asiaan. Lisäksi heille järjestettiin työpaja valtuustoinfon yhteydessä.

– Kyse on niin merkittävistä yksityiskohdista, että meillä pitäisi olla aikaa käydä edes alkeellista keskustelua näistä asioista, sanoi Sanna Virta (sd.) valtuustossa.

Vaihtoehtoina veronkorotukset tai palveluiden leikkaukset

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajan Minna Lampisen mukaan sijoitustoiminnan periaatteiden muuttaminen oli parlamentaarisen työryhmän tahto. Isot tuotto-odotukset on sisäänkirjattu talouden tasapainottamisohjelmaan, joka hyväksyttiin valtuustossa marraskuussa.

Lampisen mukaan poliittinen johto haluaa saada tehtyä isot päätökset ennen kuin uusi kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen aloittaa tammikuussa.

– Meillä on todella kiire talouden tasapainottamisen kanssa. Meidän täytyy tietää, onko valtuustolla rohkeutta ja kykyä panna toimeen toimenpiteitä, mitä tasapainottamisohjelmassa on. Jos ei ole, meillä on edessä muut keinot, säästöt ja veronkorotukset.

Minna Lampisen mukaan veronmaksajien rahoja valvotaan tiukasti.

– Se väärinkäsitys, että tässä olisivat viranhaltijat tai poliitikot päättämässä pörssiin lähtemisestä riskillä, niin on ehkä vähän liioiteltua. Ammattilaiset tekevät sitä ja kaupunginhallitus vartioi. Kun verorahoista on kyse, niin ehdottomasti sen pitää olla vastuullista monessa mielessä, sanoo Lampinen.

Minna Lampinen (sdp.) perustelee kiirettä
Minna Lampinen (sd.) veti parlamentaarista työryhmää, joka sopi talouden tasapainottamisen periaatteista.