Yksi vasemmistolaisen vappuperinteen traditionaalisista lauluista on Työväen yhtenäisyys. Porissa yhtenäisyys on kuitenkin tähän asti rakoillut, sillä työväenpuolueet SDP ja vasemmistoliitto ovat viettäneet erillisiä vappujuhliaan.
Nyt yhtenäisyyttä on alkanut löytyä. Molempien puolueiden kunnallisjärjestöt ovat vastikään saaneet uuden puheenjohtajan, SDP Neea Kähkösen ja vasemmistoliitto Jarno Valtosen. He kertovat löytäneensä helposti yhteisen sävelen juhlien yhdistämisestä.
– Tästä on puhuttu jo pitkään. Onhan se vähän hölmöä, että on pidetty juhlat tunnin välein erikseen, Kähkönen sanoo.
Porissa on puheenjohtajien muistelun mukaan pidetty työväenliikkeen yhteinen vappujuhla kerran aiemmin, kun ammattiliittojen keskusjärjestö SAK täytti tasavuosia. Muutoin juhlat on juhlittu erikseen: demarit torilla ja vasemmistoliitto työväenjohtaja Eetu Salinin kunniaksi nimetyllä Eetunaukiolla.
Muualla Suomessa – esimerkiksi Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Raumalla – vappujuhlat ovat olleet yhteiset. Miksi Porissa ei ole mahduttu samalle aukiolle?
– Minulla on se kuva, että tässä on saattanut olla alun perin kyse yksittäisistä voimahahmoista. Siitä asia on kasvanut osaansa suuremmaksi, vasemmistoliiton Valtonen sanoo.
Yhteinen marssi halki kaupungin
Vasemmistoliitto on vuosittain järjestänyt perinteisen vappumarssin, mutta SDP:llä ei marssia ole ollut. Nyt SDP lähtee mukaan. Sekä Neea Kähkönen että Jarno Valtonen korostavat, että kyse on työväenperinteestä, jota on tärkeä vaalia.
– Vapputapahtuma on arvokas perinne, työväenkulttuuria. Alkuperäinen vappu on vasemmistolainen juhla, Valtonen sanoo.
Mukaan juhlaan tulee ainakin vasemmistopuolueiden läheisin yhteistyökumppani SAK, mutta myös muita ammatillisia keskusjärjestöjä eli STTK:ta ja Akavaa yritetään saada mukaan.
Vappujuhlassa on luvassa esityksiä ja perinteiseen tapaan poliittisia puheita. Kähkönen ja Valtonen arvioivat, että porvarihallituksen vallassaolo helpottaa yhteiseen juhlaan lähtemistä, kun molemmat vasemmistopuolueet ovat oppositiossa.
– Vasemmistopuolueet ovat samalla asialla, Kähkönen sanoo.
Tarkoituksena on, että yhteinen juhla jää pysyväksi perinteeksi.
Vuoden 1977 vappumarsseja ja -puheita Yle Areenassa: