Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Riihimäen yleiskaava 2050 tiivistää keskustan kaupunkirakennetta

Vuodelle 2050 ulottuva yleiskaava päivittää ja täydentää vuonna 2017 voimaan tullutta Riihimäen yleiskaavaa 2035.

Riihimäen vanha voimala ja rautatieaseman seutua ilmasta kuvattuna.
Yleiskaava 2050 -luonnoksessa kaupunkirakennetta tiivistetään varsinkin keskustassa ja asemanseudulla. Arkistokuva. Kuva: Dani Branthin / Yle

Riihimäen kaupunginhallitus käsittelee vuoden viimeisessä kokouksessaan maanantaina 18. joulukuuta yleiskaava 2050 -luonnosta. Luonnosta on valmisteltu kaupunginhallituksen viime vuoden joulukuussa päättämien tavoitteiden mukaisesti.

Kaupungin tiedotteen mukaan yleiskaava 2050 täydentää ja tiivistää nykyistä kaupunkirakennetta varsinkin keskustassa ja asemanseudulla. Lisäksi nykyiseen kaupunkirakenteeseen rajautuvilla Kokon ja Herajoen yleiskaavan asuntoaluevarauksilla on aloitettu asemakaavoitus. Yhdessä nämä alueet vastaavat kaupungin asuntotonttitarpeeseen aina vuoteen 2050 asti.

Yleiskaavassa varaudutaan myös kaupungin pitkän aikavälin väestönkasvun erilaisiin ennusteisiin osoittamalla asumisen reservialueita Arolammin ja Etelä-Vahteriston alueille sekä liittyen Kalmun osayleiskaavan alueeseen. Nämä varaukset voivat toteutua yleiskaavan aikajakson loppupuolella, jos väestönkehitys ja asuntotuotannon tarve luovat tulevaisuudessa edellytykset niiden toteuttamiselle.

Yleiskaava mahdollistaa myös yritys- ja elinkeinotonttitarjonnan kasvattamisen varaamalla työpaikka-alueita pääväylien varteen ja liikenteen solmukohtiin sekä radan varteen. Näiden alueiden toteutumisaikatauluun ja -järjestykseen vaikuttavat muun muassa alueiden vetovoima ja suhdanteet, muistutetaan kaupungin tiedotteessa.

Yleiskaavaluonnos nähtäville tammikuussa

Kaupunginhallituksen hyväksynnän jälkeen yleiskaavaluonnos tulee kaupunkilaisten nähtäville tammikuussa 2024. Nähtävillä olosta ilmoitetaan kuulutuksella Aamupostissa sekä kaupungin Yleiskaava 2050 -verkkosivulla.

Yleiskaava on yleispiirteinen maankäytön ja liikenteen suunnitelma, joka ohjaa yhdyskuntakehitystä pitkälle tulevaisuuteen. Jatkossa yleiskaava on tarkoitus tarkistaa joka toinen valtuustokausi. Näh­tä­vil­lä olon ai­ka­na kau­pun­ki­lai­set voi­vat an­taa pa­lau­tet­ta kaa­vas­ta.

Kaupunginvaltuusto päättää lopulta yleiskaavan hyväksymisestä. Yleiskaavan hyväksymisen tavoitevuosi on 2025.