Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jonne Kunnas tavoittelee kansainvälistä valmennusuraa – Linköping kaappasi suomalaisluotsin valmennustiimiinsä

Jonne Kunnas aloittaa tammikuussa työt Linköpingin kakkosvalmentajana. Hän jatkaa yhä myös Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen valmennustiimissä.

Yle Urheilun asiantuntija Jonne Kunnas jalkapallon vuoden 2022 EM-kisojen aattona Pasilassa.
Jonne Kunnas liittyy Linköpingin valmennustiimiin. Kuva: Tomi Hänninen

Jalkapallovalmentaja Jonne Kunnas nimitettiin tiistaina suomalaisittain harvinaiseen pestiin. Kunnas aloittaa työnsä tammikuussa Ruotsin naisten jalkapalloliiga Damallsvenskanin kärkiseuroihin lukeutuvan Linköpingin valmennustiimissä. Sopimus on kaksivuotinen ja sisältää option kolmannesta vuodesta.

Kunnas kertoo Yle Urheilulle puhelimitse, että tilaisuus aukeni monen tekijän myötä.

– On ihmisiä, jotka tuntevat minut, ja he ovat vinkanneet minusta eteenpäin Linköpingille, joka etsi kakkosvalmentajaa. He ottivat sitten yhteyttä. Tänä vuonna olen myös itse käynyt monessa eri ympäristössä, ja sitä kautta tutustunut ihmisiin, Kunnas kertoo.

Kunnas on ollut mukana Helmareiden valmennustiimissä heinäkuusta 2022 lähtien. Hän jatkaa maajoukkueen valmennustiimissä myös tulevana vuonna. Vuosina 2020–2022 Kunnas toimi HJK:n päävalmentajana ja sitä ennen kahden vuoden ajan joukkueen apuvalmentajana.

HJK:n naiset juhlivat maalia Honkaa vastaan 16.04.2023.
Jonne Kunnas ylsi HJK:n kanssa hopealle kaudella 2022. Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Haastatteluprosessia ruotsalaisseuraan Kunnas kuvailee tiukaksi ja monivaiheiseksi. Kunnas teki kuitenkin osaamisellaan vaikutuksen, ja lopulta ruotsalaisseura tarjosi hänelle sopimusta.

Työt hän aloittaa Ruotsin mestaruuden vieneen Hammarbyn kakkosvalmentajan paikalta Linköpingin päävalmentajaksi siirtyneen Rafael Roldán Bermúdezin kanssa. Kaksikko ei tuntenut toisiaan entuudestaan.

– Olemme jutelleet paljon jalkapallosta ja elämästä ja olemme samalla kartalla, Kunnas vakuuttaa.

Andree Jeglertz jakaa ohjeita Amanda Rantaselle.
Andree Jeglertz valmensi Linköpingiä kesään 2023 asti. Keväällä hän jakoi neuvoja harjoituksissa Amanda Rantaselle.

Ruotsalaisseuralla on hyviä kokemuksia suomalaisista: kapteeninnauhaakin kantanut Olga Ahtinen palkittiin Damallsvenskanin arvokkaimpana pelaajana kauden 2022 päätteeksi. Kesken viime kauden hän siirtyi kuitenkin Tottenhamiin.

Helmareiden entinen päävalmentaja Andree Jeglertz luotsasi seuraa puolestaan aina viime kesään asti, kunnes hyppäsi Tanskan naisten maajoukkueen luotsiksi. Jeglertzin seuraajan, Anders Jacobsonin päävalmennuskausi jäi puolestaan lyhyeksi, sillä hän viihtyi pestissä vain puolikkaan kauden.

Linköping sijoittui kuitenkin kolmanneksi ja varmisti paikkansa Mestarien liigan karsinnoissa.

Tavoitteet ulkomailla

Kunnas uskoo, että seuran hyvät kokemukset suomalaisista auttoivat myös häntä.

– Suomalaista jalkapallo-osaamista ei ehkä kaikkialla maailmassa arvosteta niin korkealle kuin ehkä ansaitsisi. Toivottavasti pystyn tulevaisuudessa auttamaan myös muita kulkemaan samaa polkua, Kunnas juttelee.

Marko Saloranta ja Jonne Kunnas Uruguayssa alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2018.
Jonne Kunnas kuului Marko Salorannan valmennustiimiin jo alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa marraskuussa 2018. Kuva: imago/Hartenfelser/ All Over Press

31-vuotiaan suomalaisvalmentajan tavoitteet ovatkin korkealla.

– Lähitulevaisuudessa tärkeintä on, että Linköping menestyy ja pelaajat menevät eteenpäin. Oma suuri haaveni on ollut aina päästä vähän Suomea isompaan sarjaan toimimaan ammattimaisessa ympäristössä, Kunnas aloittaa.

– Pidemmällä tähtäimellä toivottavasti pystyn tekemään asiat niin hyvin, että pystyisi rakentamaan kansainvälistäkin valmennusuraa. Tämä on hyvä askel kohti isoja sarjoja kansainvälisille kentille tai oikeastaan tämä on jo sitä.

Hyötyä myös Helmareissa

Kunnas jatkaa kaudella 2024 myös Marko Salorannan valmennustiimissä naisten maajoukkueessa. Hän uskoo, että Linköping-pesti on omiaan auttamaan myös maajoukkuepelaajien tarkkailussa.

– Ruotsissa näkee viikottain meidän eri pelaajia pelaajia ja saa ehkä tarkempaa tietoa heidän ympäristöstään. Ei siitä missään nimessä haittaa ole.